Klaanon, valta ja vastuu

Puola-Liettuan valtiopäivät aikanaan toimivat siten, että jokaisella edustajalla oli veto-oikeus jokaiseen päätökseen. Näin taattiin se, ettei kenenkään oikeuksia voitu lähteä polkemaan. Valtion johdossa tämä tietty johti lopulta vähän ankeisiin lopputuloksiin, (ette nimittäin löydä kyseistä valtiota kartoilta enää vuoden 1795) mutta pienemmällä yhteisöllä moinen tapa jakaa valtaa on jopa oletus.

Tervetuloa Koneeseen. Kyseisen kokonaisuuden tuottaminen sai minut pohtimaan ristiriitaa kirjoittajan henkilökohtaisen vision ja kokonaisuuden toimivuuden kannalta.

Meillä on nähdäkseni kaksi yhteiskirjoittamisen mallia Klaanonissa:
1. vahvasti johdettu viesti. Kyse on viestistä, jossa jollakulla on selvä johtorooli, ja kokonaisuus on tämän vastuulla. Esimerkiksi Musta Käsi II on selvästi tällainen – muut kirjoittajat olivat ”vain töissä siellä”, mutta viime kädessä kokonaisuus oli Joikun käsissä.
2. tasa-arvoinen viesti. Tällainen on yhteistyöviesti, jossa ei ole viimeisen sanan sanojaa, vaan kaikki vaatii konsensuksen. Useimmiten tällaiset ovat esimerkiksi kahden henkilön välisiä pieniä dialogiviestejä, koska suuren kirjoittajamäärän visioiden yhteensovittaminen on usein vaikeaa ja vaivalloista.

Siinä, missä jälkimmäisessä on potentiaali suuruuksiin – tarina voi lähteä odottamattomiin suuntiin, ja ihmisten yhdistyneet visiot voivat olla parempia kuin alkuperäiset suunnitelmat – Koneessa ”rivikirjoittajana” koin, että suurten kokonaisuuksien luominen tällä tapaa ei ole helppoa. Tietysti kompromisseja pitää tehdä, mutta proosatekstin kirjoittamisessa kyse on myös makuasioista, ja makuasioihin perustuvia erimielisyyksiä on melko mahdoton ratkoa kovin tyydyttävästi. Lopputulos on se, että käytämme asioista vääntämiseen suhteettoman paljon aikaa, sillä kukaan ei halua astua kenenkään varpaille.

Klaanon Ropen säännöistä osa on vielä ainakin sanattomasti voimassa, ja yksi niistä on selvästi ”älä liikuta muiden hahmoja ilman näiden lupaa.” Tämä pitäisi tulkita ehkä laajemmin ”älä peukaloi muiden kirjoittajien visioita ilman näiden lupaa.” Se on ihan nykyklaanonissakin pätevä sääntö. Osa kirjoittajista antaa muiden editoida kirjoittamaansa tavaraa mieluusti, kaikki eivät tätä arvosta. Se on ihan ymmärrettävää, koska kaunokirjallinen teksti on monelle (kuten minulle) aika rakkaassa asemassa.
Tämä ei ole ongelma yhden kirjoittajan ”hallitsemassa” viestissä, jossa on selvää, kenen visiota rakennetaan. Niissä jollakulla on veto-oikeus viestin vision suhteen. En sano, etteikö laajoissa yhteisviesteissä olisi yhteistä visiota, mutta näkökulmien erilaisuus ja eri kirjoittajien mieltymys erilaisiin tarinoihin tekee suunnittelusta väkisinkin monimutkaista.

Käytän esimerkkinä Koneen 6. näytöksen alkupuolikasta, ns. Joueraquestia. Minun ensimmäinen reaktioni sen luettuani oli, että se on liian pitkä, liian Punasiirtymää toistava ja liian kertaava jo muutenkin raskaassa kokonaisuudessani. Mutta jos tekstin kirjoittaja on eri mieltä, mitäpä sille mahtaa? Ymmärrän, mitä Kapura haki ja miksi hän kirjoitti kaiken niin, eikä teksti tai sen tavoite ollut huonoa. Kapuran näkökulma Koneeseen on paljon enemmän Jouera kuin minulla, koska hän kuitenkin tietää, mistä pirusta Jouera-jutussa on kyse. Minä tulkitsen tarinaa Matoron silmien läpi, ja visioni oli jatkaa sillä henkilökohtaisella ja hahmokaartin erilaisuutta hyödyntävällä linjalla, jota näytökset 3-5 olivat olleet. Pyrin myös pitämään tekstin tiiviinä, koska pidän siitä niin.

Meillä oli siis perustavanlaatuinen ristiriita näytös 6:n luonteesta, mutta mitä sille mahtoi? En lopulta juuri ottanut sitä esille muutaman ensimmäisen kerran jälkeen, eikä sitä tullut lyhennettyä edes niitä muutamaa kappaletta, joita ehdotin. Miksi olisikaan; olihan ne Kapuran Kone-vision kannalta olennaista tekstiä. Siispä päätin suosiolla antaa periksi ja keskittyä osan 7 kirjoittamiseen.

Koneessa on näitä paljon. Visokin hahmon käsittely osissa 6-7, Joueran toiminta osan 7 lopussa, Taripin merkityksen käsitteleminen, kaikki mitä 5:ssä tapahtui. Useimmat näistä ratkottiin tyydyttäviksi kompromisseiksi, mutta käytimme paljon aikaa niiden puimiseen. Tai jos ei paljoa aikaa, niin ainakin se tuntui siltä: muutenkin raskas editointiprosessi tuntui vielä turhauttavammalta, kun piti vielä suhteellisen loppuvaiheessa lähteä neuvottelemaan asioista ja muuttamaan niitä.

Osittain tämä johtuu siitä, että meillä oli paljon ns. harmaita palikoita: sellaisia tarinan elementtejä, jotka eivät ”kuuluneet” kenellekään. Aft-Amana sujui loistavasti, koska kaikki sen hahmot ja asiat olivat jonkun vastuulla. Myöskin sen rakenne oli hyvin yksinkertainen ja selkeä.
Koneessa oli paljon yhteiskohtauksia, joissa juonta piti yksinkertaisesti kirjoittaa eteenpäin, ja olen huomannut, että sellaisissa tilanteissa kaikki eivät osaa tarttua koko joukon kirjoittamiseen. Myös miljöökuvauksessa oli siellä täällä pieniä ristiriitoja kirjoittajien mielikuvien välillä (se Joueran muisto A5:ssä on ilmeisesti erittäin olennainen yksityiskohta).

Klaanon-osat, jotka toteuttavat voimakkaasti jonkun yksittäisen henkilön visiota, ovat tässä mielessä kivuttomampia kirjoittaa. Musta Käsi II:n tai Punasiirtymän kirjoittaminen oli minulle näyttelijän roolissa todella helppoa: kirjoita niin hyvä kohtaus kuin mahdollista, ja lakkaa sitten murehtimasta. Koneessa olin jonkinlaisessa välitilassa, missä käytännössä kirjoitin omaa hahmoani, mutta missä paljon yleistä juonen kuljetusta oli kaikkien vastuulla.

Valkoinen Käsi on kokemukseni oman visioni toteuttamisesta pommissa. Valta siitä, mitä osaan tuli, oli minulla; toisaalta minulla oli myös vastuu sen onnistumisesta. Se ei mennyt aivan putkeen. Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen Deikan ensiesiintyminen, jossa oli alun perin kuva: tämän takia Snowie ei juuri kuvaillut hahmoa. Päädyin leikkaamaan kuvan pois lopulta, kun hieman megalomaaninen kuvitussuunnitelmani ei toteutunutkaan, enkä tietenkään muistanut varoittaa Snowieta tästä ennen julkaisua. Seurauksena on se, että Deikan esittelykohtaus ei ollutkaan niin hyvä kuin se olisi voinut olla, ja vika johtui vain huonosta organisoinnistani.

Tämä liittyy kysymykseen siitä, kenen vastuulla hyvän Klaanon-osan luominen on. Silloin kun viestillä on yksi kapteeni, vastuu on tietty tällä: hänellä on täysi valta organisoida viestinsä kuten hän haluaa, ja jos muiden kohtaukset eivät toimi, se on viestin ohjastajan vika.
Sen sijaan viestit vailla ohjastajaa ovat mutkikkaampia. Vastuu hyvästä lopputuloksesta on kollektiivinen. Mitä jos ihmisillä on eroavia mielipiteitä siitä, mikä on hyvä lopputulos? Mitä jos teksti on hyvä jonkun mielestä, mutta toinen näkee siinä vielä ongelmakohtia? Mitä jos jonkun visioon hyvästä tekstistä kuuluu asioita, jotka toisen mielestä huonontavat tekstiä?

Enter Kone.

Kuten sanottua, olin Koneessa mukana ”rivikirjoittajana” – visio siitä oli Geellä ja Kapuralla. Mutta kun tarina kasvoi ja eteni ja Matoro muuttui entistä olennaisemmaksi hahmoksi, osani kasvoi. Se kasvoi myös siksi, koska en osaa pitää nokkaani erossa muiden tekstistä johon pääsen käsiksi, vaan halusin tehdä siitä parempaa – eli tietyllä tapaa oman visioni mukaista.

Kirjoitin osan 5 lähestulkoon täysin itse, pääosin ilman muiden hahmojen läsnäoloa, mutta en voinut toteuttaa edes siellä visiotani täysin, koska Kapuralla oli siellä olennainen pohjustuspätkä, jonka piti olla siellä. En myöskään ole vieläkään erityisen tyytyväinen osan nimeen, josta väittelimme aika paljon. Tietty, tein asioiden kanssa rauhan, mutta silloin minua ärsytti suunnattomasti.

Koneen osassa 7 kirjoitin huomattavan osan tekstistä ja editoin kaiken lukemattomia kertoja, mutta olin silti roolissa, jossa joku muu päätti, milloin teksti oli valmista. Myönnän, oli monta tapausta jossa alkuperäinen ideani tai visioni oli väärässä, ja kompromissin seurauksena syntynyt lopputulos oli parempi. Olin esimerkiksi alun perin rikkomassa Matoron kertaheitolla Deltaksi lopputaistelun alkuvaiheessa, mutta lopullisen version hidas hajoaminen toimi lopulta paljon paremmin.
Siitä huolimatta etenkin seiskan editointiprosessi tuntui turhauttavan raskaalta. Toki, se oli monimutkainen (Snowie-pätkät oli omassa dogessaan ja seiskan kohtausrakenne muuttui pari kertaa) eikä se ollut lopulta minusta niin hyvä kuin se olisi voinut olla (minusta se on edelleen liian pitkä ja paikoin vähän epäselvä.)

Haluan vielä sanoa, että esimerkkejäni ongelmatilanteista ei pidä todellakaan tulkita syytöksiksi niissä mainittuja henkilöitä kohtaan. Vaikka minua turhautti moni asia Koneen kirjoitusproessissa, olen silti tyytyväinen, että teimme sen, ja mielestäni te kaikki olitte ihan mahtavia ja lopputulos on upea. Silti minua harmitti paljon aina välillä. Ainakin koen oppineeni paljon yhteiskirjoittamisesta ja editointiprosessista Koneen kanssa.

En ole ehdottamassa mitään. En tiedä, onko tämä ongelma, mille voi tehdä mitään, vai edes ongelma. Toivottavasti saitte jotakin irti avautumisestani. Kirjoitin tästä tosiaan suuren osan heti seiskan julkaisun jälkeen, milloin nämä ajatukset olivat pinnalla.

7 thoughts on “Klaanon, valta ja vastuu

  1. Arvostan tätä tekstiä siltä osin, miten paljon voimme potentiaalisesti tästä oppia.
    Klaanonin suunta on armottomasti tiivistymään päin ja Kone on ehdoton esimerkki siitä, millaisia lopputarinan pommit tulevat tuotantoluonteeltaan olemaan. Hahmokaartit tulevat olemaan valtavia ja samoin eri visioiden määrät. Juonirajojen hämärtyessä ei ole enää ilmiselvää, kenellä taiteellisen vastuun kuuluisi olla.

    Voi olla, ettei näihin esitettyihin ongelmiin edes ole yleispätevää ratkaisua, mutta pelkästään näiden kaihertajien tiedostaminen tekee valtavasti. Oppia ikä kaikki. Mikäpä ei rehellisellä analyysillä paranisi?

  2. Kiintoisasti sanailtu! Tämähän on aika lailla sen ytimessä, mitä tuumailin itsekin verratessani Konetta ja Baterraa (mutta paljon paremmin muotoiltu!). Toinen on massiivinen yhteistyöprojekti, toinen on yhden henkilön hiottu visio. Kummassakin on ilmiselvästi hyvät puolensa, mutta lienee selvää, että jälkimmäisten tekeminen on kivuttomampaa.

    Tästä voinee tosiaankin ottaa oppia tulevaisuutta ajatellen. Ei-kenenkään-maa-kuvioille lienee hyväksi nimittää ohjaajat, jotta visiot eivät päädy kilpailemaan keskenään, ja aiheuta siten vaikeita kirjoitusprosesseja. Itseäni tämä kiinnostaa jo Eleveninkin takia. Kuinka paljon minulle luovutetaan määräsyvaltaa taiteellisten ratkaisujen suhteen? Idea ei ole minun, eikä minulla ole varsinaisesti muitakaan syitä olla pääjeppenä. Onko silti parempi, jos tartun sangen hanakasti ruoriin ja ohjaan viestin laituriin nimenomaan oman visioni mukaan?

    1. Niin, no. Koneen perusteella sanon, että jokaisella sen mittakaavan projektilla pitäisi olla joku pääjeppe, ja siihen hommaan ainoa vaatimus on lähinnä se, että on aikaa ja viitsimistä ottaa vastuu kokonaisuudesta. Eleven ja loppupuolen monikirjoittajaperkelöitymät eivät ainakaan kärsi siitä, että niillä on oma päätoimittaja.

    2. Kysymykseen ”Onko silti parempi, jos tartun sangen hanakasti ruoriin ja ohjaan viestin laituriin nimenomaan oman visioni mukaan?” vastaan, että omasta mielestäni aivan ehdottomasti on. Jos meillä on mahdollisuus edetä niinkin kivuttomasti, että meillä on halukas tarttumaan taiteellisen vastuun ruoriin niin aivan ehdottomasti siihen kannattaa tarttua!

      Just do it!

  3. Järkevä essee, mutta pakko huomauttaa parista asiasta. Minulla ei olisi ollut mitään N6:n alun rajuakin uudelleenkirjoittamista vastaan, mutta ongelma oli ehkä pikemminkin se, että noin kolmesta siihen jätetystä kommentista kaksi koski yksittäisiä sanavalintoja ja yksi parin kappaleen pätkää. Minusta opetus tässä on pikemminkin ”jos tekstissä on ongelma, jota alkuperäiskirjoittaja ei huomaa, kannattaa muotoilla palaute laajasti ja selvästi”.

    Ja se N5:n pätkä, josta meillä oli erimielisyyksiä, oli olemassa pikemminkin mielen metafysiikan säilyttämiseksi konsistenttina. Kyse oli siis kohtauksesta, jossa Matoro karkaa Tuhannen koneen kaupungista kulkemalla Joueran muiston läpi – muualla Koneessa oli täsmennetty, kuinka hyvin ja vahvasti Kaupunki oli suojattu, joten minusta oli järkevää perustella Matoron pakoa sillä, että se hyppää Joueran mielen tiedostamattoman alueen kautta. Ennaltaviittaustarkoituskin kyllä oli, mutta olisin ilman muuta suostunut leikkaamaan kyseisen pätkän ilman tuota seikkaa.

    1. No, meillä oli to do-listassa pointtina Joueraquestin tiivistäminen, ja pari pientä ehdotustani oli enemmän kepillä jään kokeilua. Myönnän, olisin ehkä voinut puhua asiasta enemmän, mutta toisaalta, miksi? Kuten tekstissä totesin, miksi yhden kirjoittajan visio olisi parempi kuin toisen, jos jo tekstin tavoitekin on kirjoittajilla erilainen. En viitsinyt lopulta puuttua kovin paljoa Joueraquestin kaltaisiin osiin, minkä kanssa minulle ei ollut juuri mitään tekemistä – etenkin, kun et varsinaisesti pyrkinyt tiivistämään sitä omalla editointikierroksellani, joten otaksuin, ettet aiokaan tehdä niin. Minusta tämä on mainio esimerkki siitä, millaista sotkua editointi on, kun ei oikein tiedetä, kenen visiota toteutaan ja kenellä pitäisi olla viimeinen sana.

Vastaa