😂🎥📝

VAROITUS: SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA + EN JAKSA SELITTÄÄ MITÄÄN JUONESTA JOTEN KÄY KATSOMASSA SE ELOKUVA ENSIN TAI PIRATISOI, JOS ET HALUA ANTAA RAHAA

Joidenkin mielestä determinismi on masentava ja pelottava ajatus. On kauhistuttavaa, että yksilö on täysin voimaton muuttamaan kohtaloaan – se paha, joka meitä kohtaa, saapuu vastustuksesta huolimatta. Se polku, jota on tuomittu astelemaan, määräytyy täysin syntymän hetkellä; edes saavutuksistaan ei voi iloita, koska ne ovat yhtä lailla vääjäämättömiä. Kovin vaikeaa on perustella, miksi edes nousta sängystä aamulla, sillä eihän sekään mihinkään vaikuta.

Nämä ihmiset ovat tietenkin väärässä.

Äärettömästi hirvittävämpi vaihtoehto on sellainen, jossa päinvastainen on totta – ja joku käytti vapaata tahtoaan varmistaakseen, että Emoji-elokuvasta tuli oikea asia.

Tätä arvostelua ei tarvitse lukea ymmärtääkseen, että Emoji-elokuva on huono – idea puhuu puolestaan. Syypäitä tähän hirvitykseen eivät ole ääninäyttelijät, käsikirjoittajat, animaattorit vaan ne Hollywood-pomot, jotka ilmaisen brändin ja tuotesijoittelumahdollisuuksien viehätteleminä päättivät tehdä elokuvan emojeista. Joistakin taideteoksista näkee, että niiden takana on henkilökohtainen kokemus, pitkään hautunut idea tai suuri intohimon kohde; Emoji-elokuva huutaa päinvastaista. Emoji-elokuva ei välitä tai ymmärrä asioita, joita se kuvaa.

Jos jotain teoksen puolesta haluaa sanoa, niin on ihan totta, että tällä aiheella on mahdotonta tuottaa jotain, jota kehtaisi kutsua hyväksi elokuvaksi. Voisiko Emoji-elokuva siitä huolimatta olla parempi? Kyllä voisi. Mutta kuinka paljon voi syyttää ihmisiä, jotka pakotettiin tekemään jotain saatanan elokuvaa emojeista? Kuka voi epäironisesti valittaa, etteivät tekijät välittäneet hahmoistaan? Kuka kehtaa kritisoida maailmanrakennuksen typeryyttä? Kenellä on rohkeutta julistaa, että juoni on vain yhteen liimattu sarja mainoksia erilaisille mobiilisovelluksille?

Kyllä ne tietävät. Elokuvan tekijät tiesivät, mitä olivat tekemässä, mutta eivät välittäneet. Sinäkään et välittäisi, jos pomo löisi eteesi listan päähenkilöiden mahdollisimman samaistuttavista piirteistä, mainostettavista sovelluksista ja irtovitseistä, jotka näyttävät hyvältä trailerissa, ja sitten käskisi tehdä näistä elokuvan.

Emoji-elokuva on masentavin elokuvakokemukseni vähään aikaan. Kun ruutu pimenee ja ymmärrät, että miljoonat dollarit ja tuhannet ihmiset valjastettiin Emoji-elokuvan tekemiseen, tekee mieli itkeä. Tuhannet ihmiset, joilla kellään ei ollut hauskaa.

Tässä vaiheessa navigoin teoksen Wikipedia-sivulle, joka väittää, että ohjaaja sai idean elokuvaan, kun mietti, miten voisi kloonata Toy Storyn, mutta jollain toisella asialla. Siunattu olkoon se, joka tälle sillä hetkellä lähetti emojin sisältävän tekstiviestin, koska jos idea olisi saanut hautua pari vuotta lisää, me voisimme nyt olla kauhistelemassa Fidget Spinner -elokuvan ensimmäistä traileria.

Muutenkin tuo tarina on vielä masentavampi kuin se, jonka sepitin päästäni. Kuka helvetti lähtee johonkin uuteen projektiin ajatuksella ”hei mitenhän voisin muuttaa jotain hyvää asiaa siten, ettei minua enää haasteta oikeuteen?” Kaiken lisäksi Toy Story ei edes ole se animaatioelokuva, jota tämä kauhistus eniten muistuttaa – enemmän on kopioitu Wreck-It Ralphista ja Inside Outista. Jos Tony Leondiksella joku oikeasti hyvä idea emojeista kertovaan elokuvaan oli, lopputuloksessa siitä ei ainakaan ole jäljellä yhtään mitään.

Wikipedia-artikkeli paljastaakin, että alkuperäisessä suunnitelmassa emojit päätyivät seikkailemaan todelliseen maailmaan, mutta sitten tuottaja ehdotti tarinan siirtämistä älypuhelimen sisään. Kun noin neljäsosa elokuvasta on täysin turhaa tuotesijoittelua, en voi olla arvelematta, että sillä oli jotain tekemistä muutoksen kanssa.

Jos jotain voimme vielä tekoprosessista arvella, niin sen, että irtovitsit olivat se kehikko, jonka ympärille Emoji-elokuva rakennettiin. Tämän arvion annan siksi, että missään muussa koko paskassa ei ole mitään järkeä. Maailmanrakennus, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, koostuu mielivaltaisesti käytetystä teknojargonista ja tuotesijoittelusta. Minkäänlaisia hahmokaaria ei ole – päähahmojen sanat ja teot ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä juoni niillä tekee.

Varsinkin se buzzword-oksennus, jota elokuva jatkuvasti oksentaa, lähinnä hämmentää niitä, joilla on minkäänlainen käsitys siitä, mitä sanat oikeasti tarkoittavat. Päähenkilö Gene on emoji, jossa oleva epämääräinen virhe sallii tämän vaihtaa ilmettään, mistä on emojien asuttamassa dystopiassa rangaistuksena kuolema. Korjatakseen itsensä Gene etsii käsiinsä hakkeri Jailbreakin… joka on myös emoji… ja sitten lähdetään matkalle pilveen… jossa Jailbreak lataa Genen lähdekoodin, ja… ja… mitä helvettiä? Mitä saatanaa? Elokuvaksi emojeista Emoji-elokuva tietää hyvin vähän siitä, mitä emojit ovat, mutta ehkä tekijät luulivat, että kymmenvuotiaille riittää se, että OHO SIINÄ SANOTTIIN LÄHDEKOODI MUN ISIKIN SANOO NIIN JA MUN ISI ON TÖISSÄ STARTUPISSA MUTTA SITTEN NE VARASTIVAT NE SATEENVARJOT JA NYT ISI ON VIHAINEN JA NYT TULEE AVIOERO JA JA JA JA

It-alan käsitteistöä käytetään tosin oikein tuotesijoittelumielessä. Yhdessä kohtaa päähenkilöitä jahtaa jokin… ööh, ”botti”? Sellaiseksiko elokuva niitä kutsui? No kuitenkin joku lasersäteitä ampuva asia, mutta onneksi onnistutaan pakenemaan Dropboxiin, ja takaa-ajajahan ei pääse Dropboxiin KOSKA SE ON TURVALLINEN SOVELLUS. Paitsi että sitten myöhemmin pääseekin ilman mitään selitystä. Haastaakohan Dropbox Emoji-elokuvan pian oikeuteen?

Kyse ei parissa viime kappaleessa ole sellaisesta nillityksestä, että animaatioelokuvien pitäisi käyttää oikein tietojenkäsittelytieteellisiä sanoja. Ongelmana tässä on se, että toisin kuin esim. jossain Inside Outissa, Emoji-elokuvan kuvaava maailma toimii tosi epämääräisillä säännöillä, joten asioita tapahtuu lähinnä siksi, että juoni sanoo niin. Kaikki ongelmat ratkaistaan jollain buzzword-höysteisellä hevonpaskalla, joten millään ei elokuvassa ole mitään merkitystä. Esimerkiksi sen laihan todelliseen maailmaan sijoittuvan kehyskertomuksen on selvästi kirjoittanut henkilö, joka ei ole ihan varma siitä, miten älypuhelimet toimivat. Tai ihmiset.

Ja ai niin, pakko mainita: älypuhelimen digitaalisessa ihmemaassa asuu muun muassa… internet-trolleja. Hei elokuvan tekijät, minusta tuntuu, että nettitrollit ovat, ööh, oikeita ihmisiä? Onko elokuvan maailmassa kirous, joka tuomitsee kaikki netikettiä rikkovat ikuisiksi ajoiksi trollauslaitteensa sisään?

Onko aika siirtyä käsittelemään… ”hahmoja”? Onko edes päähenkilön ”hahmokaari” tyydyttävä? Juonipaljastus: ei ole. Genen moni-ilmeisyys on ongelma, joka uhkaa koko puhelinta, joten ainoa ratkaisu on lähteä seikkailemaan. Sitten seuraa kliseistä ”ole oma itsesi”-paskaa. Ja sitten lopulta Gene skannataan uudelleen (vastaa emojin lähettämistä todellisessa maailmassa), ja tällä kertaa moni-ilmeisyys saakin aikaan hienon animoidun emojin eikä bugista emojiyhdistelmää. Jostain syystä. Joten kaikki onkin nyt ihan ok.

Hahmo itse muuttuu lähinnä siten, ettei enää haluakaan tulla korjatuksi, mikä ei edes ole oikea muutos, koska sekä alussa että lopussa Genen motivoiva tekijä oli halu olla hyvä emoji. Saatat huomata, että samoin ratkaistaan myös se ongelma, että Gene on emojiyhteisön hylkiö: ennen moni-ilmeisyys aiheutti ongelmia, mutta nyt se onkin ilman mitään selitystä hyvä asia. Saatat myös huomata, että tämä on paska ja laiska hahmokaari.

Sitten Ylävitonen eli elokuvan ärsyttävin hahmo. Mikä sen pointti olikaan? Halusiko se olla suosittu emoji, minkä seurauksena lähti seikkailemaan pilveen, jossa asia olisi ilmeisesti voitu ratkaista, vaikka niin ei koskaan tehty? Olin muistelevani, että lopussa oli kohtaus, jossa hahmo pääsi selittämättömästi suosituimpien emojien joukkoon. Eikö se, ööh, riippuisi siitä, mitä puhelimen käyttäjä tekee? Mitä helvettiä tuossa sivujuonessa edes tapahtui? Pitää kiinnittää asiaan enemmän huomiota klaanilaisnäytöksessä.

Lopuksi on Jailbreak, hakkeri, jonka tehtävät elokuvassa ovat tärkeysjärjestyksessä a) ratkaista kaikki ongelmat ja tietää kaikki jutut siitä, miten maailma toimii b) olla pakotetussa romanssissa Genen kanssa c) huudella pseudofeministisiä iskulauseita. C-kohta on erityisen hämmentävä, koska se, mitä hahmolle käy, ei liity mitenkään asiaan. Seuraa juonipaljastus: Jailbreakin synkkä ja traaginen menneisyys on se, että tämä oli ennen prinsessaemoji, mutta sitten ei enää halunnutkaan olla, vaan laittoi pipon päähänsä. Mutta sitten lopussa jostain syystä ei enää käytäkään sitä? Tarkoittaako se sitä, että Jailbreak hyväksyi syntymässään saaneen roolinsa? Lisäksi hämmentävä yksityiskohta: Jailbreak sanoi, että varhaisissa Unicode-standardin versioissa ainoat naisemojit olivat prinsessa ja vaimo. Selvästi emojit voivat kuitenkin olla mitä tahansa sukupuolta, joten mitä helvettiä? Yhteiskunnassa ei vaikuta olevan sukupuolirooleja vaan emojirooleja. Tässä ei ole mitään vitun järkeä! Elokuvassa puhutaan jopa useamman kerran nimenomaan prinsessaemojeihin liitetyistä stereotypioista. Ja… ööh, ne ovat jopa totta? Mikä vittu tämän hahmon ja hahmokaaren pointti edes on? Päähän sattuu!

Lisäksi huomionarvoista on se, että Jailbreakin nimi oli ruotsinkielisissä teksteissä Rebella, mikä on paitsi ihastuttavan edgyä myös hauska sanaleikki olemalla kahden kirjaimen päässä oikeasta naisen nimestä. Alkuperäiskielinen termi on teknojargonia, joka ei liity mitenkään elokuvan tapahtumiin. Aika surullista, että kääntäjä välitti enemmän kuin käsikirjoittaja.

Jos tämän elokuvan haluaisi haukkua alusta loppuun, yhtäkään kohtausta ei jäisi käsittelemättä. Maailmassa ei ole mitään järkeä, vaan asioita tapahtuu aina silloin, kun juoni sitä vaatii. Hahmokaaret ovat ristiriitaisia ja sekavia. Hyviä irtovitsejä on ehkä jotain kolme. Tuotesijoittelu on niin laiskaa, että aina ei kerrota edes mitään paskaa vitsiä – esimerkiksi se Twitter-linnun ilmaantuminen on vain… Twitter-linnun ilmaantuminen. Se on hauskaa, koska minä tunnistin tuotemerkin! Jee!

Käykääpä silti kaikki katsomassa tämä, koska minä haluan nähdä, mitä vittua ne jatko-osaan enää keksivät. Maailmanrakennus on niin sekavaa, että periaatteessa mikä tahansa on mahdollista, mutta toisaalta kaikki vähänkään hyvät ideat on jo varmasti käytetty.

Emoji-elokuva halusi olla seuraava Lego-elokuva, mutta unohti, että Lego-elokuvalla oli

a) brändi, johon liittyy arvostusta ja nostalgiaa

b) hyvä elokuva

c) elokuva, joka oli muutakin kuin tuotesijoittelua

Emoji-elokuvalla ei ole mitään. Mitä enemmän sitä ajattelee, sitä enemmän juoni ja hahmot hajoavat käsiin ja sitä vahvemmin elokuva paljastuu siksi, mitä se on: hävytön mainos Twitterille, Facebookille, Instagramille, Dropboxille, Spotifylle, Candy Crushille, Just Dancelle, WeChatille ja Sonyn puhelimille. Käy katsomassa, jos pidät kärsimisestä. -💩/5

1 thought on “😂🎥📝”

  1. hyyyyi miksi osoitepalkissa voi olla emojeita

    Mieti, mitä markkinointimahdollisuuksia elokuva tarjoaa! Nyt emoji-elokuvan pohjalta voidaan TEHDÄ uusia emojeita, kuten pipo-prinsessa-emoji ja animoitu kaikki-ilmeinen emoji!

    Joku voisi väittää, että lause ”Jos jotain voimme vielä tekoprosessista arvella, niin sen, että irtovitsit olivat se kehikko, jonka ympärille tarina rakennettiin” pätisi myös Koneeseen, jonka mielisaaret kuitenkin alkoivat vitseistä. hei mitä jos olisi roolipelisaari??????

    katsoisin fidget spinner elokuvan

Vastaa