Helsinki 2017: Editointiretrospektiivi #2: Mitä hahmokaaret edes ovat???

Tärkein ensiksi: !!BROILER WARNING!! Tämä on hyvin tarpeellinen varoitus. Tiesitkö, että jos klikkaat tekstiä, jonka otsikossa on listattu jokin teos, jääkaapissasi, lähikaupassasi tai muussa ruoka-aineiden säilytystä varten suunnitellussa tilassa saattaa olla broileri?

Paska broilerivaroitusvitsi on täyttänyt tehtävänsä, ja on aika puhua tämän tekstin varsinaisesta aiheesta. Mutta ei suinkaan aivan vielä! Koko paskalla on nyt (uusi? lopullinen?) nimi, joka sattuu olemaan HELSINKI 2017. Kuten valistunut scififani tietää, kyseessä on äärimmäisen hienovarainen viittaus siihen, kun scifiasioiden nimi on joskus muotoa [mitä tahansa] [vuosiluku], kuten vaikkapa Avaruus Seikailu tai Deadblades Runnerin jatko-osa osoittavat. Tällaiset nimet ovat tuhoon tuomittuja: vääjäämättä käy niin, että julkaisuhetkellä futuristinen ja kaukainen vuosiluku tuleekin sen kalenterissa lukevan ohittamaksi. 2017, kuten viime aikoina kysymystä ”mikähän vuosi nyt on” pohtineet tietävät, on kokenut jo tämän karmean kohtalon – se tekee siitä ”vitsiksi” kutsutun tarinankerronnallisen keinon yhden esiintymän.

Miksi nimi edes oli mitään muuta? Tarkoittaako Pöytäkone-Linuxin vuosi edes mitään? Kyllä, mutta se, että käytän aikaani vastaten tähän kysymykseen, riittää jo paljastamaan, kuinka monen uskon tunnistavan vitsin. Googlettamalla ”year of desktop linux” löytää lukuisia esimerkkejä kliseyden helvettiin ja takaisin räjähtäneen fraasin käytöstä – se viittaa eräänlaiseen mahdottomaan ja saavuttamattomaan utopiaan, jossa vapaat käyttöjärjestelmät hallitsevat markkinoita. Tämä kytkeytyy kirjan teemoihin sekä saavuttamattomuudellaan että sillä, miksi näin on – voisi esim. olla jokin pelottava asia, jonka nimi on NEOLIBERALISMI.

Oli sekin nimenä kiva, mutta Helsinki 2017 on ymmärrettävä vitsi, mikä on jonkin abstraktin ”markkinoinnin” kannalta ihan kiva juttu. Olen kuullut, että sellainenkin näkökulma on ihan hyödyllinen, jos haluaa teoksiaan julkaistavaksi muuallekin kuin omaan Dropboxiin ja Telegram-yksitysiviesteihin.

Mutta pitikö puhua jostain hahmokaaristakin? Puhutaan sitten hahmokaarista. Tai ehkä sittenkin vielä siitä, mikä tämän tekstin pointti on. Editointiprosessini koskien pitkiä tekstejä tottelee menetelmää, jonka olen ristinyt havaintokehähahmokehitykseksi; se tarkoittaa sitä, että hahmojen teot ja ominaisuudet rakentuvat toistensa päälle loputtomassa iteraatiossa, joka suppenee kohti haluttua tulosta. Hahmo syntyy perusideasta ja suurpiirteisestä roolista teoksen narratiivissa; tästä syvennytään yksityiskohtiin. Vai että toimii hahmo noin? Minkälaisia ominaisuuksia tai millainen menneisyys on sellaisen teon tekevällä henkilöllä? Uuden valossa: kuinka tarkentuu hahmon rooli juonessa, tekeekö se nyt jotakin hieman eri tavalla? Näin jatketaan.

Suurimmat yksittäiset muutokset edellisen editointikierroksen aikana koskivat nimenomaan hahmokuvausta; pääasiallisesti jaksoja, joissa viivytään hahmojen päiden sisällä. Tämän voi ennustaa olevan toistuva trendi myös seuraavalla (ja viimeisellä?) iteraatiolla, joka pärähtää käyntiin tänä kesänä ja päättyy lol joskus. Siispä päätin kirjoittaa (enimmäkseen itselleni) lyhyen kuvauksen siitä, mihin suuntaan aion hahmokuvausta viedä. Havaintokehähahmokehityksen periaatteiden mukaan ei ole kyse dramaattisissa muutoksissa siinä, mitä hahmot tekevät; pikemminkin tarkentuvat syyt sille, miksi näin tapahtuu.

Yleisenä ohjenuorana haluan tukea teoksen metanarratiivista tulkintaa. Julma dystopioiden sykli, jossa sekä tarinan maailma että sen hahmot ovat jumissa, vastaa teinidystopioiden (ja yleisesti YA-kirjallisuuden) kliseitä ja trooppeja; hahmojen on tarkoitus olla kyseisten teosten arkkityyppejä, joiden kehitys on kamppailua tarinankerronnallisia lakeja vastaan ja jonkin todellisen löytymistä karikatyyrin sisältä. Teos ei toisaalta ole myöskään täysin YA-kriittinen – tärkeää on nimenomaan kasvu YA-kliseitä pidemmälle, ei niinkään niiden murskaaminen; Zyrbopin päätös järjestelmää vastaan kapinoimisesta pohjautuu turhaan kärsivien neuroverkkojen ihmisarvoon.

Mitäs itse hahmoille kuuluu tältä pohjalta? Joidenkin (Jari, Konsta) hahmokaaret kerrotaan jo ainakin minua tyydyttävällä tavalla, mutta useimpien päähahmojen käsittelyssä on jotakin parannettavaa. Nykyisessäkin versiossa vilahti Hannan kohdalla ajatus siitä, että tämä arvioi Zyrbopin teini-identiteettiin liittyvän tilanteen täysin väärin – metanarratiivisesti voidaan todeta, että jos tarinan nuoret hahmot ovat jumissa YA-kliseiden hallitsemassa maailmassa, Hanna ja Jari asuvat puolestaan AIKUISTEN OIKEASSA DYSTOPIASSA, jossa ihmisten mielivaltaisella lajittelulla ei ole väliä. Nuorille kuitenkin on! Tätä ajatusta koen järkeväksi lähteä kehittelemään ja tuomaan esille selkeämmin; mitä tulee Hannan ei-metanarratiiviseen rooliin, asiat lienevät melko kunnossa jo nyt.

Zyrbopin hahmokaari on kokonaisuudessaan melko selkeää pallottelua hahmon alkutilanteen ja nihilistisen asenteen, jossa väliä on vain Helsingin nimettömille vallanpitäjille kostamisessa, välillä. Tärkeimmät tähän liittyvät tapahtumat matkan varrella ovat lueteltuna tässä:

  1. teini-identiteettilajitteluseremonia (ja se, että kaikki paljastuu myöhemmin Xcvbn:n ja Webs Kalen tekosiksi)
  2. Mirjan kuolema
  3. Xcvbn:n (valheellinen) kuolema ja yksin jääminen Landelle
  4. ymmärrys siitä, että kaikesta tapahtuneesta jääneet psykologiset arvet voivat olla niin syviä, ettei entiseen elämään ole palaamista
  5. paljastus yhteiskunnan todellisesta luonteesta

Metanarratiivisesti kyse on siitä, että YA-kirjan hahmo saa tietää olevansa YA-kirjan hahmo ja saa eteensä kaksi vaihtoehtoa: auta miljoonilla viattomilla hengillä pyörivää koneistoa, joka etsii ideaaliyhteiskuntaa, tai tuhoa se. Keskeinen näkemysero Helsingin vallanpitäjien ja Zyrbopin välillä – myöskin se, joka johtaa tämän lopulliseen päätökseen – on se, missä määrin neuroverkot (tai metanarratiivisesti YA-hahmot) ovat todellisia ihmisiä, jotka ansaitsevat oikeuden elää, ja missä määrin arvottomia karikatyyrejä. Helsingissä yritetään luoda utopia loputtomien YA-maailmojen, joiden alkuarvoja vain hieman muutetaan, avulla, mutta olisiko sittenkin niin, että ajan myötä myös YA-kliseistä voi kehittyä vakavia ajatuksia ja YA-arkkityypeistä todellisia ihmisiä? Tätä näkökulmaa enemmän ensi editointikierroksella.

Tärkeää on myös se, että Zyrbopiin liittyy ajan myötä pois karsiutuvia YA-kliseitä, joiden ohitse hahmo kehittyy. Näitä ovat mm. teini-identiteetin merkitys, oikeassa YA-kirjassa varmasti tapahtunut rakkaussuhde Xcvbn:ään sekä Nälkäpelistä varastettu juonikuvio siitä, että päähenkilö on propagandasymboli. Tämä toteutuu jo nyt riittävällä tasolla.

Xcvbn on hieman monimutkaisempi tapaus siinä mielessä, että hahmon on sekä tarkoitus että tarinankerronnallisesti välttämätöntä jäädä lukijalle hämärämmäksi ja huonommin määritellyksi hahmoksi. Keskeinen osa kirjan juonta on Zyrbopin ja Xcvbn:n suhde, ja keskeinen osa suhdetta on Zyrbopin arvuuttelu siitä, mitä mieltä tämän tulisi olla matkakumppanistaan; samaa kysymystä pitää pohtia myös lukijan. Xcvbn on suunniteltu erään YA-hahmoarkkityypin esiintymäksi – lievästi edgyn pahan pojan, jota motivoi (teinidystopioissa) viha kirjan antagonisteja vastaan. Rakkaussuhde päähenkilön kanssa on YA-kirjojen lempikeino tehdä tällaisesta hahmosta vähemmän munapää; nyt sellaista ei kuitenkaan ole. Mitä pinnan alta paljastuu, jos paljastuu?

Ehkäpä tärkein Xcvbn:n toimintaa ohjaava piirre on äärimmäisen heikko itsetunto, joka projisoituu usein muiden ihmisarvon tai tunteiden vähättelemiseen. Mistä tämä johtuu? Teokseen ripotellut vihjeet hahmon taustatarinasta tarjoavat ainakin seuraavat näkökulmat:

  1. Xcvbn:n (ja Dfghj:n) vanhemmat katosivat (lopullisesti, on implikaatio) tavalla, johon liittyy palvelus Helsingin aavikkovaeltajatutkimuksessa (ja todennäköisesti jonkinlainen vakoilu Vantaan hyväksi). Helpoin tapa rationalisoida tapahtuma on olla sitä mieltä, että yksilön arvo on mitätön – uhrauksia on tehtävä yhteisen tavoitteen (Helsinkiä vastaan taistelemisen) puolesta.
  2. Toisaalta vaikkapa sitä, miksi Xcvbn lähti poikaystävänsä hyläten vaihto-oppilaaksi kupoliin, selittävät myös maininnat jonkinasteisen homofobisuuden olemassaolosta Vantaalla. Tämänkin on Xcvbn voinut rationalisoida siten, että ehkä näin on parempi; ehkä hekään eivät ole oikeutettuja onneen ainakaan toistensa kanssa, vaan tärkeämpää on – jälleen – tuleva sota Helsinkiä vastaan.
  3. Tarinan edetessä Xcvbn huomaa tehneensä ehkä joitakin pieniä virheitä, mutta ei siitä huolimatta vaikuta kykenevältä valitsemaan jatkossa oikein – myös päätös palata Zyrbopin mukana Helsinkiin alkaa vaikuttaa huonolta idealta, vaikka sen tarkoitus on hyvittää eräs harvinaisen epäonnistunut valinta. Menetä kuusi itseluottamuspistettä.

Tämä kaikki on perusteena sille, miksi Xcvbn päättää lopussa (ennen kuin Zyrbop puhuu tälle järkeä) auttaa Helsingin vallanpitäjiä – miksi tämä tyytyy siihen, että joku toinen sanoo, mitä tehdään ja miksi niin on hyvä. Xcvbn:n traagisuus tulee siitä, ettei hahmolla ole aikaa eikä resursseja itsetutkiskeluun ja ongelmiensa korjaamiseen; kaikkea ei lakaista pois rakkauden taikavoimalla.


Siinä oli joitakin ajatuksia – jos edes puolen ilmituominen tarinan sisällä on mahdollista, olen tyytyväinen. Muista tykätä, subscraibata ja kommentoida, jos olet lukenut kyseisen teoksen jonkin luonnoksen ja tästä heräsi ajatuksia.

1 thought on “Helsinki 2017: Editointiretrospektiivi #2: Mitä hahmokaaret edes ovat???”

Vastaa