Vittu Mitä Paskaa: Hiveswap Friendsim

Vittu Mitä Paskaa on nyt vähän vähemmän uusi blogisarja, jossa tarkastellaan taideteoksia, jotka ovat jollakin mahdollisesti tosi lievällä tasolla (vittu mitä) paskaa.

 

HIVESWAP FRIENDSIM

 

Tervetuloa VMP:n toiseen osaan, jossa särjemme koko paskan perimmäisen premissin käsittelemällä taideteosta, joka on minusta pääsääntöisesti oikein hyvä! Okei, nautinhan minä Free Reinistäkin jollain ironisen perverssillä tasolla joka hetki, mutta se on kuitenkin asia, jonka päälle en epäröi lyödä leimaa ”vittu mitä paskaa”. Miten on tämänpäiväisen teoksen laita?

Hiveswap Friendsimin olemassaolo herättää vääjäämättä kysymyksen ”mikä vittu on Hiveswap Friendsim”, ja se onkin oikeastaan aika hankala kysymys vastata. Ensin pitäisi kaiketi selittää, mikä on Homestuck, mikä ei ole mitenkään yksinkertaista. Ok, esittäkäämme, että ymmärrämme. Sitten sillä on spin-off. Okei. Ja sitten sillä on spin-off. Tämä on Hiveswap Friendsim: itsessään aika käsittämättömän asian spin-offin spin-off.

Nopeana sivuhuomiona totean, että Homestuckin järkyttävästä monimutkaisuudesta huolimatta Friendsim ei edellytä minkäänlaisia ennakkotietoja tarinan maailmasta; pelihahmokin on täysin tietämätön, mutta oppii asioita juonen edetessä.

Aika tyhmä selitys oli, väität, enkä ole eri mieltä. No yritetäänpäs sitten tätä kautta: Hiveswap Friendsim on visuaalinen novelli kautta deittisimulaattoriparodia, jossa pelaajan omahahmo yrittää ystävystyä avaruusolentojen kanssa vieraalla planeetalla, joka sattuu olemaan hirvittävä dystopia, jossa sekä pelihahmo että ystävystyttävät ovat joko jatkuvan kuoleman uhan alaisena tai sitten tappamassa muita. (ja tämä ei ole mikään vitsi; hämmästyttävän suuri osa hahmoista on jossakin ammatissa, johon liittyy murhaaminen, tai ihan muuten vaan sellainen)

Pelihahmon tavoitteiden viattomuuden ja ympäröivän maailman grittyyden yhdistelmä on toimivaa mustaa huumoria, jota lypsetään usein ja onnistuneesti. Yksi Friendsimin vahvuuksista onkin se, että tarinan peruslähtökohta sallii monenlaisia tarinoita ja monenlaista sävyä; välillä kyse on kyse silkasta ystävystymisestä, välillä elämästä ja kuolemasta. Kumpikin voi tapahtua joko tosi vakavasti ja synkästi tai sitten dadaistisena farssina. Pelaajan omahahmo on loukussa pelottavassa ja arvaamattomassa maailmassa, ja hänen ainut aseensa on YSTÄVYYS, jolla voittaa puolelleen liittolaisia tai olla tulematta murhatuksi.

Rakenteellisesti Friendsim koostuu itsenäisistä osista (kirjoitushetkellä 10), jotka voi ostaa erikseen DLC:nä. Grafiikan ja käsikirjoituksen taso on vaihtelevaa – niin vaihtelevaa, että huonoimpien episodiensa puolesta Friendsim ansaitsee olla käsiteltynä blogisarjassa, jonka nimi on Vittu Mitä Paskaa. Tähän mennessä olen toisaalta pitänyt joka osan ainakin toisesta tarinasta, joten hirvittävän korkeat dollarin sijoitukset DLC:tä kohtaan eivät ole menneet täysin hukkaan.

Musiikki tosin useimmiten toimii – Friendsimillä on Homestuckin laajalta OST:ltä kierrätettyjä kappaleita sekä Hiveswapin pääsäveltäjä James Roachin originaaliteoksia, jotka ovat kaikkea oikeastaan aika feelsin ja kuumottavan groovyn väliltä. Äänimaailmankin puolella Friendsim osaa olla takertumatta liikaa tiettyyn humoristisuus- tai vakavuusasteeseen; kerrottavan tarinan luonne määrää sävyn.

Samaa voi havainnoida myös siinä, kuinka deittisimulaattoreita parodioiva Friendsim käyttää pelaajan valintoja. Merkitykselliset valinnat on varattu vakavimmille reiteille; useimmiten vaihtoehdoilla ja niiden seurauksilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mikä on paitsi hyvää parodiaa myös oikeastaan hyvää kuvausta Alternian vaarallisuudesta. Jos yrittää ystävystyä murhanhimoisen sosiopaatin kanssa, on ihan totta, että mitättömältä tuntuvat valinnat voivat tuottaa aivan eri lopputuloksen!

Miltä näyttää onnistunut Friendsim-reitti? Wittgensteinin sanoin ”ehkä se on perheyhtäläisyys lol”; tonaalisen skaalansa vuoksi peli voi toimia ja olla toimimatta monin eri tavoin. Listaan seuraavaksi hyvien Friendsim-tarinoiden mahdollisia piirteitä:

  • Humoristisimpien reittien ja hahmojen kanssa pelikokemus on yleensä sitä parempi, mitä dadaistisemmaksi tarina menee. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että syntyy ruumiita (pelaaja, ystävystyttävä hahmo tai koko joukko viattomia sivullisia, jotka ovat lisäksi vauvoja).
  • Vakavampien reittien tulikaste on puolestaan se, onnistuvatko ne paljastamaan hahmostaan jotakin uutta ja mielenkiintoista – kun koko pelin premissi on erinäisten henkilöjen kanssa ystävystyminen, on muutenkin aika tärkeä juttu, että pelaaja oppii jotakin uudesta ystävästään ja tämän elämän hankaluuksista.
  • Osa reiteistä panostaa eniten m a a i l m a n r a k e n n u k s e e n, mikä useimmiten tarkoittaa Homestuckille uskollista satiiria netin alakulttuureista. Pari suosikkiani ns. pahoista lopuista yksinkertaisesti näyttää, kuinka kamalaa Alternian kammottavassa dystopiassa eläminen oikeastaan on; pelaajan teot johtivat ystävän pahaan tilanteeseen (useimmiten todennäköiseen kuolemaan).

Okei, mutta milloin tuleekin sitten otsikon ”Vittu Mitä Paskaa” alle kuuluvaa kamaa? Uskoakseni huonon reitin tunnistaa helposti siitä, että ystävystyttävä hahmo on liian ohut sekä kunnon draamalle että monipuoliselle huumorille. Friendsim, Hiveswapin spin-off, käyttää tämän hahmoja, ja melko ennalta-arvattavasti jokaiselta sivuhahmolta ei löydy riittävää syvyyttä. Kyse ei ole siitä, etteikö Friendsim yksinkertaisesti haluaisi jättää laajempia hahmokaaria emopelinsä käsiteltäväksi; osa ystävistä, kuten Tyzias, on selvästi Hiveswapille tärkeä mutta silti Friendsimissä toimiva.

Toisaalta täysi vitsihahmokin voi toimia – ensimmäisessä osassa esiintynyt Diemen on käytännössä yksi vitsi, eikä edes kovin hauska sellainen, mutta Homestuckista tuttua dadaismia viljelevä Hussie laittaa jutun toimimaan. Pikemminkin voisi sanoa, että huonossa Friendsim-reitissä ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään; hahmo ei ole liian syvällinen deittisimulaattorin sisään mahtuvalle hahmokaarelle, eikä tarpeksi mehukasta tilannekomiikkaa tule.

Kuvassa: se yksi vitsi, eikä se edes ole kovin hauska

Osien laatu kuitenkin suunnilleen kasvaa järjestysluvun mukana, kun Friendsim on löytänyt itsestään toimivia asioita, kuten aiemmin esiintyneen hahmon cameon, joka yleensä pelastaa tylsimmänkin reitin. Hussien kirjoittaman loistavan ensimmäisen osan jälkeen Friendsimillä oli lyhyt huono kausi, joka ansaitsee tittelin Vittu Mitä Paskaa, mutta se on sittemmin kasvanut aikuiseksi deittisimulaattoriparodiaksi, joka ymmärtää vahvuutensa ja heikkoutensa. Hyvä niin.

Seuraa vielä lyhyt arvio kaikista kirjoitushetkeen mennessä ilmestyneistä osista.

  • #1: Ardata ja Diemen: Pakollinen, eikä vain siksi, että DLC:t eivät toimi ilman pääpeliä, koska (tähän mennessä) ainut Hussien kirjoittama (eli ns. tosi hyvä)
  • #2: Amisia ja Cirava: Amisia on ok, Cirava vähemmän.
  • #3: Skylla ja Bronya: Kumpikin hyvä enimmäkseen vakavan hahmokuvauksen suunnalla liikuskeleva tarina.
  • #4: Tagora ja Vikare: Tagora on Friendsimin paras hahmo. Vikare on Friendsimin huonoin hahmo.
  • #5: Polypa ja Zebruh: Polypa on pelaamisen arvoinen, Zebruh on nähtävä sen vuoksi, että jäbä on epäironisesti Homestuck-universumin kovin kusipää
  • #6: Elwurd, Kuprum ja Folykl: Kuprum ja Folykl yhdistävät Hussien reittien lisäksi parhaiten oikeaa hahmokuvausta ja huumoria; Elwurd kärsii ”mitään ei tapahdu”-syndroomasta
  • #7: Remele ja Konyyl: Konyyl on kiinnostava hahmo, kummassakin kiitettävästi juonta
  • #8: Tyzias ja Chixie: Kumpikin reitti täynnä loistavaa hahmo- ja maailmakuvausta. Ehkäpä PARAS FRIENDSIM kokonaisuutena.
  • #9: Azdaja ja broiler: Azdajan ainut vitsi on, että anime on olemassa, mutta broiler on… jeesus kristus

Mitä tulee sen arvioimiseen, ovatko tulevat osat ostamisen arvoisia: pelin käsikirjoittajista A. U. Farah tekee (Hussien lisäksi) säännöllisesti hyvää jälkeä, muut vähemmän varmasti. Vitsihahmojen reitit epäonnistuvat ns. vakavia useammin, mutta kuten sanottua, yleensä joka DLC:ssä on ainakin yksi todella hyvä tarina.

Vastaa