Moi!
Ja tervetuloa tekstin ääreen. Tämän piti olla joulurauhan julistus, mutta en osannut käyttää Biologia, joten tämä vähän viivästyi… ehkä tämä voi olla vain yleinen rauhan julistus! Tänään tarjoilen teille, hyvä lukijakunta, kauan kaivattua jatko-osaa hittiblogipostaukselleni ”Klaani ja kaverit”. En valitettavasti pääse linkkailemaan alkuperäiseen tekstiini ning-poliittisista syistä, kyseinen sivustopohja kun uhrattiin voitontavoittelun alttarille. Blogipostaus oli kuitenkin tosi liikuttava, uskokaa pois! Pohdiskelin siinä sitä, kuinka paljon pidän klaanilaisia kavereinani. Tämän tekstin nostalginen nimi ja luonne ovat tarkoituksellinen jekku, jonka tarkoitus on johdatella ajatuksianne tietyille urille. Yritän nimittäin vedota tunteisiin ja tehdä puheenvuoron solidaarisuuden ja klaanilaisen moninaisuuden puolesta. Arvostakaamme toisiamme, näin jouluna ja muutenkin!
Myöskin, jos ja kun kuulostan hurskastelevalta tahi saarnamieheltä, ottakaa huomioon, että kohdistan ohjeeni yhtä paljon itselleni kuin teille muillekin, ja että yritän tässä pääasiassa toivottaa hyvää joulua (vaiko ehkä nimeämispäivää?) ja kertoa teille että olette tosi tärkeitä!
Eli, mitäköhän kummaa nyt taas? Asiani on seuraavankaltainen: tahdon muistuttaa meitä kaikkia siitä, että Bio-klaani merkitsee kaikille meille eri asiaa. Klaani ja kaverit, tai Klaani ja ystävät, tai vaikka Klaani ja kummalliset internetoliot! Useinhan erilaiset näkemyksemme Bio-Klaanin luonteesta tulevat esille, kun mietimme erilaisia kommunikaatiokanavia: kuka tahtoisi hitaita keskusteluja foorumilla, kuka kaipaa vanhaa chat-läsnäoloa, ken tahtoo taustamelua kauppareissuilleen… Mutta meidän jokaisen erilainen suhtautuminen ”Bio-klaaniin” näkyy muuallakin: siinä, miten tahdomme osallistua yhteisiin menoihin, kuinka paljon itse kukin tahtoo käyttää aikaansa tällaiseen metakeskusteluun ja miksi ylipäänsä on ”jäsen”. Yritetään pitää tämä monimuotoisuus mielessä.
Koska joillekin meistä klaani on veikeä ja kummallinen osa elämää, joka on internetissä ihmeteltävissä, kun sille päälle sattuu. Jollekin toiselle se on kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä sosiaalisista verkostoista. Jollekin klaani on kahviseuraa, toiselle kämppis, kolmannelle tuutori ja neljäs on sen kanssa parisuhteessa. Nämä kaikki kokemukset ja nämä kaikki Bio-klaanit ovat yhtä todellisia ja yhtä arvokkaita.
Samoin jonkun Bio-klaani on vanha ystävä, sellainen, jonka kanssa on vuosikymmenen edestä hauskoja muistoja! Mutta tämä sama Bio-klaani saatta olla sellainen, että sen pelkää lipuvan pois elämän edetessä, kenties muuttuvan joksikin tunnistamattomaksi. Toinen taas pelkää, että Bio-klaanilla on niin paljon historiaa, perinteitä ja eräänlaista painolastia, ettei ehkä koskaan pääse sen ”kokonaisvaltaiseksi jäseneksi”. Ja nämä kokemukset ovat keskenään yhtä tosia ja yhtä arvokkaita. Mielestäni kumpaakin näistä Bio-klaaneista tulee kunnioittaa.
Silläkin riskillä, että menen vähän nyyhkyilyn puolelle (ja minullahan on ehdottomasti taipumuksia sellaiseen), pyydän ja toivon, että me kaikki muistaisimme jaetut ilot, kummallisuudet ja muutkin, ja että osaisimme ottaa toisemme ja ”toistemme Bio-klaanit” huomioon, ihan siinä tavallisessa illan höpökeskustelussa mutta myös yhteisistä asioista päätettäessä. Että kunnioittaisimme toinen toisiamme ja yrittäisimme parhaamme mukaan olla solidaarisia – ehkä jopa tehdä kompromisseja. Ainakin oma sydämeni särkyy ajatuksesta, että lipuisimme liian kauas erillemme toisistamme ihan vain sen takia, ettemme puhu näistä asioista: tunteista ja tällaisista.
Ja siis jos joku miettii: ehdottomasti kirjoitin tämän käsitelläkseni omia fiiliksiäni aiheen tiimoilta. Olen altistanut teidät omalle meditoinnilleni. Mutta tunteista saa puhua! Yrittäkää silti olla kokematta, että teidän täytyisi vastata tähän nyt tai koskaan muulloinkaan. Ei mitään paineita!
Tähän väliin minun piti lainata itseäni alkuperäisestä blogipostauksestani, mutta harmillisesti en ole kotikoneella, enkä voi harjoittaa kovalevyarkeologiaa a.k.a. päästä siihen käsiksi. En siis voi verrata sitä, mitä Bio-klaani minulle nyt merkitsee siihen, mitä se merkitsi minulle silloin joskus X vuotta sitten. Kerron sen sijaan, että olen kypsytellyt ja kirjoitellut tätä viestiä jo monta kuukautta, useimmiten kun nämä asiat ovat harmittaneet yliherkkää itseäni, mutta välillä muutenkin. Ajattelin joulun olevan söpö ja lähimmäisenrakkaudellinen aika julkaista se. (Pitkä tekoaika ei näy hiotussa tekstissä! Kysykää jos/kun jätin jotain tosi epäselväksi!)
Eli siis: joulurauhaa, klaanilaista höpöilyä sekä vilpittömät kiitokseni kaikille jaetuista hetkistä!
Tämä olkoon lausumani, ja tulkoon se kuulluksi kaikkialla, missä väkeämme vaeltaa, Tavernasta Javaan, Viinijärveltä Töysään, Keksimaasta Numbaniin, Walesista Japaniin ja ennen kaikkea kaikkiin niihin hassuihin asiayhteyksiin, joihin minä en osaa teitä ja meitä yhdistää, mutta jotka ovat teille tärkeitä. En teitä mihinkään vaihtaisi!
Peace out,
Hum. kan., myk. kan., teol. maist, ath. toht.,
The Snowman
Hyvin sanottu!
Hankala oikeasti kommentoida sen enempää. Keskustelua ei aiheudu jos on liian samaa mieltä! Kiitos joka tapauksessa siitä, että puit asioita näin hyvin sanoiksi asti. Se on meinaan asia jossa olen itse tunnetusti todella saamaton.
Kiitos! Kompensoin teknistä osaamattomuuttani/kyvyttömyyttäni ruokkia meitä herkullisella ravinnolla/sitä, etten carryta meitä Symmetralla sillä, että olen lälly koko lössin puolesta.
Olipa se hapanimellettyä.
Hei, tämä oli aika tärkeä huomio ja tässä yhteisössämme on taatusti tilausta itsereflektiolle. Klaani on yhteisönä melko uniikki – 2000-luvun foorumikulttuurin hedelmä haja-asutusvaltiossa. Olemme oikeastaan ensimmäistä sukupolvea, jolle Klaanin kaltainen yhteisö on ollut edes käytännöllisesti katsoen mahdollinen. Eipä siis ihme, että meillä on tällaisia ongelmia, jotka eivät taatusti piinaa ”traditionaalisempia” ystäväpiirejä.
Itsehän tunnistin itseni noista, jotka haluaisivat klaanin olevan läsnä elämässään 24/7 missä tahansa. Kun joskus on niitä iltoja, kun discordissa ei ole online juuri ketään, huomaa miten suuren lohkon sosiaalisesta elämästä klaani muodostaa. Enkä tarkoita tätä sellaisella itsesääli-tavalla, vaan enemmänkin niin, että klaanilaiset ovat vain niin mielenkiintoisia ja sanavalmiita ihmisiä, että törmään harvoin kavereihin, jotka olisivat lähelläkään klaani-tieriä.
Että kiva että olette olemassa! Tämä kommentti muuttuikin näköjään hassuksi joulu-ystävyys-yhteisöllisyys-runoiluksi, mutta ehkä se on ihan hyvä päästää joskus ulos, ja joulu lienee siihen mitä parhain ajankohta. Elämäni ja identiteetini olisivat luultavasti dramaattisesti erilaisia, jos en olisi koskaan eksynyt Klaaniin. Kiitos teille kaikille, olette parhaita!