Kohtuuttoman laaja ja pitkä BraveStarr-tulkinta

OSA 0. Mikä vittu on BraveStarr?

BraveStarr on outo scifi/länkkärikasaripiirretty, jossa on mm. muinaista broncosaurus taikuutta, avaruusaluksia joilla on härän sarvet, vitun ärsyttäviä huonoja minion olentoja jotka EU yrittää laittaa reservaatille ja Sherlock Holmesin sähkövoimat. Katso Googlesta lisätietoja, jos niitä tarvitset. Tällä biologilla on jo kiire aivan muihin aiheisiin.

OSA 0.5. Lähdeviitteet.

Ainakin seuraavat BraveStarr-jaksot kannattaa katsoa ennen lukemista:

• The Ballad of Sara Jane
• The Disappearance of Thirty-Thirty (näistä tärkein)
• Thirty-Thirty Goes Camping
• Rampage

Tai sitten ei jos ei kiinnosta/ei välitä tulla spoilatuksi. Jaksot ovat tosin sarjan melko ehdotonta parhaimmistoa, joten mieti toki sitäkin näkökulmaa.

OSA 1. Sara Jane fallossymbolina.

Krhm.

Oletteko miettineet, että rakkaan kyborgihevosturri Thirty-Thirtyn rakas pyssy Sara Jane on – kuten erinäiset lyömä- ja ampuma-aseet yleensäkin – silleen vähän fallinen symboli?

Sarjan aikana Sara Jane saa monenlaisia merkityksiä ja toimii useissa symbolisissa tehtävissä, mutta palataan niihin oikeassa asiayhteydessä. Tämä näkökulma on ymmärrettävä perusteellisesti, ennen kuin voi siirtyä monimutkaisempiin aineisiin. Sara Jane fallossymbolina -luenta on kaiken alku ja juuri; se muodostaa perustan BraveStarrin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien merkitysten verkostolle. Sara Jane on akseli, jonka ympärillä kaikki muu pyörii.

Mutta hetkinen, joku saattaa kysyä, mihin tämä oikeastaan perustuu? Minua psykoanalyyttisemmin orientoitunut henkilö saattaisi ryhtyä luettelemaan pitkällisesti Freudin ynnä muiden höpsöjen setämiesten näkemyksiä, mutta elokuva- ja televisiotutkimuksen näkökulmasta riittää hieman suppeampi näkemys. Lyhyesti sanottuna ampuma-aseiden ymmärtäminen fallossymboleina liittyy tapoihin, joilla väkivalta on taiteessa ja tosielämässä sukupuolitettu.

Lastenmedia on hyvä alusta ilmiön tutkiskelulle, sillä sen ihmiskuvat ovat usein yksinkertaisia, idealisoituja ja jopa karikatyrisoituja. Miehet ovat hypermaskuliinisia, naiset hyperfeminiinisiä. Vähemmän maskuliinisesti kuvatut mieshahmot (esimerkiksi lapset) ovat tyypillisesti nuoren yleisön samaistumiskohteita, kun taas testosteronia pursuavat sankarihahmot ovat etäisiä, ihailtuja esikuvia.

BraveStarr toistaa tämän kuvion genrelleen uskollisesti. Tarinan sisälläkin marsalkka BraveStarr on New Texasin lapsien idoli, jonka edesottamuksia nämä toistavat leikeissään ja jonka seikkailuista nämä kuulevat Handlebarin kertomia tarinoita. Tarinan opetus välitetään yleisölle tyypillisesti eri tavalla siitä riippuen, millaista hahmoa se koskee: lapsihahmoista otetaan oppia suoraan, kun taas aikuisten kokema yleensä muotoillaan tarinastan tapahtumista erilliseksi sanomaksi.

Lapsien lisäksi hypermaskuliinisten sankarien vastapareina toimivat Deputy Fuzzin kaltaiset henkilöhahmot sekä tarinan naiset. Etenkin vanhemmassa lastenmediassa miessankarimuottia vastustavat myös queer-koodatut antagonistit, joita etenkin Disney-piirretyt pursuavat. Perustavanlaatuisin jako muodostuu BraveStarrin, Thirty-Thirtyn ja Handlebarin kaltaisten miehisten aikuishahmojen ja muiden välille.

Missä kaikki tämä näkyy helpoiten? Väkivallan kuvauksessa. Miehet taistelevat suoraviivaisesti aseilla ja fyysisellä voimalla (lukija voi panna merkille, että sarjan kaikki miessankarit kuvataan ruumiillisesti voimakkaiksi), muut ensisijaisesti epäsuoraan nokkeluutta ja erinäisiä jekkuja käyttäen. BraveStarrissa Judge J.B. McBridellä on aseenaan outo nuija, jolla on lukuisia erilaisia voimia, ja Deputy Fuzz käyttää lassoa.

Mitä tulee taikuuteen, vain BraveStarr käyttää sitä suoraan taistelussa (strength of the bear), kun taas shamaani, Tex Hex ja Stampede suosivat viekkautta ja välikäsiä. Myös naisantagonisti Vipra käyttää eräässä jaksossa loitsukirjaa.

Jo tässä vaiheessa voi pistää merkille sen, että BraveStarr käsittelee ja myös purkaa eksplisiittisesti tätä asetelmaa ja ylipäätään maskuliinisen väkivallan ihannointia. Palataan aiheeseen myöhemmin. Oleellista on silti huomata, että tendenssin kyseenalaistaminen tarinan sisällä ei kiellä sen olemassaoloa vaan päin vastoin – normijärjestelmää ei voi eikä ole järkeä kritisoida, jos sitä ei ole olemassa.

Varsinaiseen aiheeseen tästä palatakseni: aseet on BraveStarrissa ja muualla koodattu fallossymboleiksi sen vuoksi, että niitä käyttävät ensisijaisesti (hyper)maskuliiniset hahmot vahvuutensa suhteessa muihin ilmentämiseen ja puolustamiseen. Tämä ei ole ehdoton sääntö vaan yleinen tendenssi, jota rikkomalla voidaan välittää merkityksiä: se, että naispuolinen komentaja Kane käyttää sankarien tavoin ampuma-aseita, viestii tämän kompetenssista.

Oleellista on huomata, että kyse on merkitysjärjestelmänsä, johon voi kytkeä itsensä ilman eksplisiittisesti seksuaalista sisältöä. Fallossymboli on metafora; sillä ei ole kirjaimellisellä tasolla välttämättä mitään tekemistä peniksen konkreettisten funktioiden kanssa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että työkalut, joilla maskuliinisesti koodattuja toimintoja toteutetaan – ja väkivalta sekä toisten dominoiminen ovat tällaisia toimintoja – muodostuvat sen symboleiksi.

Miten tämä näkyy käytännössä? Vilkaistaanpa esimerkiksi jaksoon The Ballad of Sara Jane, jonka keskeinen aihe on – kovin yllättävästi – Sara Jane.

Alkukohtaus, jossa hahmot keskustelevat tärkeästä pyssystä, esittää hyvin Sara Janen kahtiajakoisen tärkeyden 30-30:lle. Toisaalta sillä on vahva itseisarvoinen merkitys (JB: ”You spend too much time on Sara Jane.” 30-30: ”How can you say that? Sara Jane deserves all the time I can give her.”), toisaalta se on työkalu, jonka ominaisuuksilla ja kyvyillä on väliä (jakson alussa Sara Janeen asennetaan uudet toiminnot ”turbo booster”, joka saattaa ylikuumentua ja räjähtää, ja ”safety override”, joka estää tämän haitat). Sara Jane on fallossymboli, joka paitsi on itsessään merkki miehisyydestä myös mahdollistaa maskuliinisesti koodatun väkivallan tekemisen. Tämä on kaikki selvää.

Itse jakson juoni liittyy siihen, että joku kusipää ja huono lapsi löytää Sara Janen ja melkein räjäyttää itsensä ja/tai New Texasin. Opetus painottaa ampuma-aseiden vaarallisuutta ja kehottaa lapsiyleisöä pysymään kaukana. ”Don’t ever touch one. Promise?” kysyy BraveStarr lopussa katsoen kohti kameraa (sori bravestarr on jo liian myöhäistä). Ylipäätään korostuu se, että pyssyt kuuluvat aikuisten maailmaan, hypermaskuliinisille sankarihahmoille.

Erityisen kiinnostava osa opetusta on katkelma, jossa J.B. ja 30-30 keskustelevat Sara Janesta:

JB: ”Hurt? He could have been killed!”

30-30: ”Nah, Sara Jane wouldn’t do that.”

JB: ”Sara Jane isn’t a person, Sara Jane’s a machine! And machines don’t know right from wrong.”

Se, että Thirty-Thirty hahmottaa Sara Janen omaksi tietoisuudekseen, joka kykenee jopa tekemään omia valintoja, erottaa sen itsenäiseksi ja erilliseksi kokonaisuudekseen – ja painottaa, ettei sen omistaminen ole vääjäämätöntä vaan mahdollisesti muuttuva olotila. Tämä liittyy Freudin kehittelemään kastraatiopelkoon, joka metaforisesti tarkasteltuna näyttäytyy pelkona asemansa ja kykynsä dominoida muita menettämisestä. Kannattaa painaa tämä teema visusti mieleen.

Huomionarvoista on myös sarjan kaikkialla heijastuvan biologinen–mekaaninen-dikotomian avaaminen. Melko inhimillisten robottihahmojen jatkuvasta läsnäolosta huolimatta Judge J.B. on sitä mieltä, etteivät mekaaniset olennot ymmärrä etiikkaa. Tähänkin väitteeseen – sen todenperäisyyteen ja merkityksiin – palataan myöhemmin.

Tätä enempää ei ole syytä viipyä Sara Janessa pelkästään fallossymbolina. Paljon kiinnostavampaa on tarkastella sitä, millaisia merkityksiä muodostuu suhteessa sarjan muihin elementteihin.

OSA 2. Niin siis panevatko ne

Onko BraveStarr/Thirty-Thirty kaanonia???

… on väärä kysymys.

Se on silti kysymys, jonka joku on todennäköisesti maailmanhistorian aikana kysynyt. Ehkä joku tekee niin tälläkin hetkellä. Se on silti huono tapa lähestyä BraveStarria. Kun lukee fandomien pop-taiteentutkimuksellisesti orientoitunutta analyysiä, kannattaa kiinnittää huomiota heikkouksiin, jotka prosessi paljastaa kaanoniin ja kanonisuuteen käsitteiden ympärillä pyörivässä keskuksessa.

Fandom-keskustelu perustuu laajalti vuorovaikutukseen tekijöiden ja yleisön välillä: addressit vaativat tekemään Game of Thronesin päätöskauden uusiksi, J.K. Rowlingin twiittaama paska lore velhojen ulostustottumuksista kirjataan ylös wikeihin ja Greg vastaa vuodesta toiseen uskollisesti kysymyksiin. Dialogin osapuolet ovat selviä – silloinkin, kun paneudutaan itse teoksiin, on tavoitteena useimmiten paljastaa tekijöiden todelliset tarkoitusperät joko itse luomisprosessista tai tulevien osien sisällöstä.

Mutta onko meillä syytä välittää wikilorekulttuurin tavoitteista ja toimintatavoista? Mitä jos itse Bob Forward tai joku muu sarjan käsikirjoittajista manifestoutuisi tähän biologiin jonkinlaisena digitaalisena tietoutena ja inttäisi, että BraveStarr/Thirty-Thirty ei missään nimessä ole kaanonia eikä sen vuoksi hyväksyttävä tai mahdollinen luenta? Mitä me voisimme hänelle sanoa?

Ehkä sen, ettei kyse ole siitä, onko BraveStarrin tekijöillä oikeus määrätä luomansa taideteoksen merkitys, vaan siitä, onko näillä valta julistaa ikuinen ja muuttumaton totuus sukupuoleen ja seksuaalisuuteen kytkeytyvistä merkitysten verkostoista, joiden valossa jokainen elävä olento kuluttamaansa mediaa vääjäämättä tulkitsee. (Kyseinen oikeus on myös ajasta riippumaton, koska näin 2020-luvulla BraveStarrin syntykontekstiin on jo melko merkittävä kulttuurillinen etäisyys.)

No siis. En taida edes vaivautua vastaamaan omaan kysymykseeni. Tietenkin heillä on, koska Handlebar and Rampagen käsikirjoittaja on ansainnut kaikki hypoteettiset ja aktuaaliset valtaoikeudet, joita vain pystyy keksimään. Mutta siirrytäänpä itse asiaan: millä tavoin BraveStarr mahdollistaa luennan Thirty-Thirtyn ja BraveStarrin välisestä parisuhteesta?

Ensiksi voisi pohtia sarjan hahmojen ja näiden välisten suhteiden asettumista genrelle ominaisiin narratiivisiin lokeroihin. Nimellisesti marsalkka BraveStarrin love interest -hahmo on Judge J.B. McBride, jota tämä suutelee elokuvassa (kai? en ole katsonut sitä vielä). Ei ole kasaripiirrettyjen lajille vierasta, että tämän eksplisiittisempää seksuaalisuuden ja romantiikan kuvausta ei löydy.

Poikkeuksellista ja outoa on kuitenkin se, että sarja vaikuttaa systemaattisen haluttomalta tarkastelemaan BraveStarrin ja J.B.:n (potentiaalista) parisuhdetta – tai edes hahmojen suhdetta ylipäätään. Usea J.B.-keskeinen jakso sisältää kyllä ihmissuhdedraamaa, mutta lähinnä hahmon perheen ympärillä pyörivää sellaista. Kuten mainittua, tämä ei kontekstistaan irrotettuna ole mitenkään poikkeavaa – lelujen myymiseen suunniteltu lastenmedia, jolla on vahva käsitys itsestään ”poikien juttuna”, välttää usein romantiikan suoraa käsittelyä.

Tämän luennan kannalta voi kuitenkin kiinnittää huomionsa siihen, että usean jakson tärkein aihe ja monta muutakin läpileikkaava jaettu teema on BraveStarrin emotionaalisesti latautunut toiseen hahmoon – Thirty-Thirtyyn.

Kielelliset keinot, joilla hahmot kuvaavat suhtautumistaan toisiinsa, ovat yllättävän intensiivisiä. ”I need Thirty-Thirty, Shaman. I need him bad”, toteaa BraveStarr, kun Thirty-Thirty on palannut ajassa taaksepäin jaksossa The Disappearance of Thirty-Thirty (tästä paljon lisää myöhemmin). Itse teknohevonen kuvaa sitoutumistaan suhteeseen yhtä voimakkaasti: ”You know I’d do anything for you” (Thirty-Thirty Goes Camping), ”I give him everything I’ve got” (The Disappearance of Thirty-Thirty).

Jokusen sanasen voi sanoa myös termistä ”partner” (usein täydennettynä puhujasta riippuen ”big partner” tai ”little partner”), jolla hahmot toisiaan nimittävät. En onnistunut löytämään tietoa siitä, ulottuuko tämä merkitys ajallisesti kasareille saakka, mutta jo seuraavaan vuosikymmeneen mennessä sana on saanut vahvan eufemistisen latauksen, ja epäselvyyttä siitä, millaisesta partneriudesta itse asiassa onkaan kyse, käytetään usein huumorin lähteenä. (Lukijalle saattaa tulla mieleen esimerkiksi American Beautyn kohtaus.)

Hahmojen suhteen intensiivisyyttä hyödynnetään myös narratiivisesti. Sekä Rampage että Thirty-Thirty Goes Camping rakentavat juonensa siitä alkaen, että Thirty-Thirty on valmis lähes mitä tahansa BraveStarrin vuoksi. Tarinoiden komiikka syntyy Thirty-Thirtyn hahmokuvaan näennäisesti sopimattomasta mittavasta vaivasta, johon teknohevonen on kuitenkin valmis BraveStarrin vuoksi.

Tätä tarkemmin ei kuitenkaan kannata vielä ryhtyä rakentamaan luentaa parisuhteesta BraveStarrin ja Thirty-Thirtyn välillä; tähän hätään riittää todeta, että se on pintapuolisten seikkojen perusteella melko houkutteleva. Peliin tarvitaan ennen pari ratkaisevaa elementtiä, jotka kertovat, mistä tämän juonen konfliktit ja hahmodraama oikeastaan syntyvät.

OSA 3. thirty-thirty more like trans-trans

Yksi haaste, joka Thirty-Thirtyn hahmon tulkitsemiseen ylipäätään liittyy, on teknohevosista kertovan loren vähäinen määrä. Suurin osa BraveStarr-jaksoista kiinnittää melko vähän huomiota siihen, että yksi hahmoista on kyborgihevonen, joka osaa muuntautua ihmismäiseen muotoon.

Apuun rientää The Disappearance of Thirty-Thirty, joka (oletettavasti) elokuvan kanssa jakelee yleisölle eniten tietoa equestroideista. Arvokkain vihje lajin kulttuurista ja tavoista on Great Equus, eräs hahmo, jonka BraveStarr kohtaa lähdettyään tehtävälle menneisyyteen saadakseen poikaystävänsä takaisin.

Tarkkasilmäinen tai ylipäätään silmillä varustettu katsoja saattaa huomata, että… se on vain hevonen. Hevonen, joka juuri kuoriutui hevospatsaasta, kyllä, mutta sellaiseen hevonpaskaan BraveStarr-katsoja tottuu viimeistään kolmannen muinaisen demonisen broncosaurus loitsun kohdalla. Huomion varastaa Great Equusissa se, että se on vain hevonen.

Fysiologisesti Thirty-Thirtyn ja Great Equusin erottavat kaksi oleellisesti toisiinsa liittyvää asiaa: ensimmäisen kyky muuntautua ihmisen hahmoon ja sen mahdollistavat kyborgiruumiinosat, joiden avulla Thirty-Thirty mm. saa sormet. Sillä, että muuten jopa samanväriseltä ja muutenkin hahmoa muistuttavalta Great Equusilta puuttuvat täysin teknologiset lisäosat, vihjataan melko vahvasti, etteivät ne välttämättä ole lajille tyypillisiä. Näin Thirty-Thirtyn hahmo saa transhumanistisia piirteitä.

Transhumanismista voisi sanoa vaikka mitä, mutta tässä esseessä meitä kiinnostaa ensisijaisesti eräs tietty kysymys: millä tavoilla transhumanismi vastustaa biologista essentialismia eli ajatusta siitä, että biologiset seikat määräävät paitsi biologisten olentojen todellisen luonteen myös oikean ja väärän, mitä tulee näiden kykyyn tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja? Mieleeni tulee ainakin kaksi tapaa.

Jos miettii biologista essentialismia ideologisena kehyksenä, joka kertoo, mitä ihmiset ja muut elävät olennot ”oikeasti” ovat, lienee ilmiselvää, miksi transhumanismi on ajatuksen kanssa ristiriidassa. Jotta biologinen seikka voisi määrittää sitä kantavan olion luonteen, sen on oltava muuttumaton – ja transhumanistinen maailma sanoo, että hyvin harva asia on. Muutos on paitsi mahdollista myös suotavaa; itseään voi parannella monilla tavoilla, oli kyse sitten konkreettisesta hyödystä tai esteettisistä mieltymyksistä.

Hieman abstraktimmalla tasolla transhumanismi hyökkää vastaan biologisen essentialismin teesiä siitä, että suvullinen lisääntyminen on elämän edellytys ja siksi myös sen tarkoitus – siihen kykenemätön olio on ratkaisevalla tavalla vajaa. Äärimmillään transhumanistisissa maailmoissa saattaa olla täysin mekaanisia tietoisuuksia, joille suvullinen lisääntyminen on turhaa tai mahdotonta, mutta pointti tulee tehdyksi vähemmälläkin. Muoto määrää tarkoituksen, sanoo essentialismi, mutta muotonsa voi valita, sanoo transhumanismi.

Vaikka transhumanismi onkin tässä kohtaa maailmanhistoriaa lähinnä tieteiskirjallisuuden teema, käytännön tasolla sama essentialismin ja eksistentialismin kiista toistuu maailmassamme jo nyt – myös ihan vain sellaisenaan, mutta usein kytkeytyen queer-kysymyksiin. Provokatiivinen väite, jota en nyt tässä kohtaa ryhdy perustelemaan, on että homo- ja transfobiset ajatusmaailmat nojaavat vääjäämättä jonkinlaiseen biologiseen essentialismiin. Jos arvomaailma kumpuaa vain halusta sallia ihmisten tehdä mitä tahansa satuttamatta muita, on vaikeaa perustella, miksei yksilö saisi tehdä kehollaan suunnilleen ihan mitä huvittaa. Tästä yhteydestä johtuen transhumanismi avaa melko helposti oven erinäisille queer-luennoille.

Lukija voi muistella myös J.B.:n kommentteja koneiden kyvystä moraaliseen arviointiin. Transhumanistisille teemoilleen uskollisesti BraveStarr esittää, että koneet ja osittain koneelliset olennot muodostavat marginalisoidun luokan – siitä huolimatta, että maailma on täynnä robotteja, näitä ei aina kohdella täysivertaisina älyllisinä olentoina. Tällaiset yksityiskohdat transhumanismia käsittelevissä tarinoissa näyttäytyvät usein metaforina oikean maailman ennakkoluuloista ja tukevat siten teokset läpäisevää transkoodausta.

Palatakseni tämän esseen varsinaiseen aiheeseen eli Sara Janeen: transhumanistinen luenta Thirty-Thirtyn hahmosta tekee mielenkiintoiseksi sen, että toisin kuin enimmäkseen karhun voimilla taistelevalla BraveStarrilla, Thirty-Thirtyn kykyä tehdä väkivaltaa kuvaava fallossymboli onkin erillinen teknologinen lisäys. Mitä tämä tarkalleen ottaen merkitsee?

Tarinan maailmassa Sara Janea säilytettiin Equestroidien salissa eräänlaisena rituaaliesineenä. Thirty-Thirty päätti käyttää asetta tunkeilevaa BraveStarria vastaan osana samaa tapahtumasarjaa, jonka myötä poistui kotoaan tämän kanssa ja siirtyi hevosten maailmasta ihmisten (ja turri alienien) maailmaan. On myös huomionarvoista, että Thirty-Thirty nähtiin kronologisesti ensimmäistä kertaa hevosmuodossa. Tarina vaikuttaa siis kytkevän seuraavat Thirty-Thirtyn hahmoon liittyvät asiat toisiinsa:

• ihmismuodon käyttäminen
• Sara Janen käyttäminen
• päätös ystävystyä BraveStarrin kanssa ja seurata tätä pois hevosmaailmasta

Jo tässä vaiheessa on hyvä huomata, kuinka BraveStarr kytkee sukupuolen ja seksuaalisuuden temaattiset kuvastot toisiinsa. Thirty-Thirty käyttää Sara Janea paitsi siksi, että on helvetin siistiä ampua isolla pyssyllä, myös erilaisissa suhteissa BraveStarriin – ensin ampuakseen tätä päähän, myöhemmin ampuakseen tämän kanssa rikollisia päähän. Tämän yhteyden hahmottaminen on kriittistä.

Yksi oleellinen seikka, jonka haluan tästä aiheesta vielä sanoa: tarkoituksenani ei ole niinkään väitellä minkään tietyn tulkinnan puolesta liittyen Thirty-Thirtyn sukupuoleen (vaikkakin esim. transmaskuliininen ja muunsukupuolinen luenta ovat sinänsä houkuttelevia) vaan pikemminkin kiinnittää yleisellä tasolla huomiota siihen, kuinka muutos, vaihtelu ja välissä oleminen ovat teemoina läsnä hahmon kaaressa. Luentaa voisi toki tästä eteenpäin jatkaa lukuisilla eri tavoilla. Mikä on SINUN ”pää-kaanonisi” Thirty-Thirtyn sukupuoli-identiteetistä??? Kirjoita kommentti tai vaikka kokonaan oma essee.

OSA 4. Elämme Equestroidien salissa

Tarkkaavaiselle ja yksityiskohdista kiinnostuneelle katsojalle equestroidien sivilisaatiosta kertova lore tarjoaa enimmäkseen hämmennystä. Esimerkki: sarjassa painotetaan sitä, että Thirty-Thirty on lajinsa viimeinen, mutta Great Equus on elossa vielä päähahmokaksikon ystävystymisen aikaan. Kuolikohan se siinä kohtaa kun BraveStarrin ja hevosen seksuaalisesti latautunut taistelu sai koko paskan sortumaan? Emme ehkä saa milloinkaan tietää.

Oikealta lukutavalta vaikuttaa huomion kiinnittäminen lähinnä abstraktin tason totuuksiin Thirty-Thirtyn henkilöhistoriasta. Hän ilmeisesti varttui yksinään (tai hevoshenkien kasvattamana?) Equestroidien salissa Sara Janea vartioiden. Millaistahan tällainen elämä oli? Millaisia arvoja ja ajatusmalleja tällaisen lapsuuden kokenut henkilö on imenyt ympäristöstään?

Jos ei huomaa pohtia sitä tosiseikkaa, että sivilisaation olemassaolo vaikuttaa perustuvan ison pyssyn/fallossymbolin ritualistiselle palvomiselle, jotain vihjeitä equestroidien kulttuurista voi saada myös Great Equusin kuulusta lainauksesta ”APOLOGIES MEAN NOTHING IN THE HALL OF EQUESTROIDS”. Saapuessaan paikalle aikamatkustuksella BraveStarr omaksuu tehtävänsä suorittamiseksi paikallisen tavan hoitaa asioita: niiden lyömisen pataan. Usko väkivaltaan ongelmanratkaisuvälineenä ja fallisten murha-aseiden palvominen määrittävät equestroidien kulttuuria.

Ei liene tulkinnanvaraista, millaisen ihmis(hevos?)- ja mieskuvan Thirty-Thirty on kotoaan perinyt. On selvää, että tämän käsitys maskuliinisuudesta kytkeytyy läheisesti kykyyn tehdä väkivaltaa – esimerkiksi The Disappearance of Thirty-Thirty -jakson juonen laukaisevassa riidassa BraveStarrin ja teknohevosen välillä on kyse juuri tästä.

”Sara’s not helping much”, sanoo marsalkka, kun huolimaton valtavan tuliaseen käyttö johtaa rikollisten pääsemiseen karkuun. Thirty-Thirtyn reaktio on voimakas: ”I don’t know what he wants from me… I give him everything I’ve got… Now he says everything I do is wrong… Why stay with him?”

Maskuliinisuus ja kyky tehdä väkivaltaa yhdistyvät teknohevosen mielessä, ja sen vuoksi myös tämän käsitys omasta arvostaan ihmisenä (hevosena?) kytkeytyy tämän tuntemukseen taistelukyvyistään ja niiden hyödystä BraveStarrille. Tämä kaikki tehdään hyvin eksplisiittiseksi toistuvilla viittauksilla siihen, missä Thirty-Thirty tuntee itsensä kaivatuksi:

30-30: ”Maybe I’ll go back where I belong”

30-30: (menneisyydestä) ”Those were great times… I was really appreciated then”

BraveStarr: ”Wait! You’re wanted here!”

Transluenta kannattaa myös pitää mielessään, jos pohtii sitä, miksi Thirty-Thirtyn reaktio tapahtuneeseen oli niin vahva. Jakso leikiskelee jopa detransition tematiikalla kuvatessaan sitä, kuinka Thirty-Thirty palaa menneeseen:

Shamaani: ”30/30 has gone back to the way he was before you came.”

Mysterys hevos ääni Thirty-Thirtylle emt ehkä se on Great Equus: ”RETURN!”

Vaikutelmaa vahvistaa se, että sekä Great Equus että Thirty-Thirty nähdään menneisyydessä aluksi hevosina. Koko menneeseen palaamisen motiivi – joka toistuu niin juonen kuin hahmojen suhteenkin tasolla – on muutenkin helposti luettavissa jännittäväksi scifikonseptiksi, jolla detransition aihetta tutkitaan ja konkretisoidaan.

Yksi The Disappearance of Thirty-Thirtyn piirre, jota en ole vielä käsitellyt, on jatkuvasti toistuva maininta siitä, että BraveStarr haluaa (Thirty-Thirtyn arvion mukaan) varastaa Sara Janen. Kirjaimellisesti tämä tapahtuu sekä näiden tavatessa oikeasti että BraveStarrin matkustaessa takaisin menneisyyteen. Teknohevonen kuvaa tapahtumaa melko latautuneesti: ”Someone had broken in to steal the sacred gun… you have come to plunder like all the others… Whoever you are, you only came here to steal my Sara Jane.”

Aiheen käsittely ei kuitenkaan rajoitu kaksikon ensikohtaamiseen. Miettiessään tapahtumia jälkikäteen ennen päätöstään palata menneisyyteen Thirty-Thirty toteaa ”all he really wanted was my weapon” asettaen koko parisuhteen retroaktiivisesti kyseenalaiseksi. Todettakoon, että ilman Sara Janen symbolista luentaa koko väite on absurdi – kiistan aihe on se, että BraveStarr ei pitänyt Sara Janen käyttämisestä. Thirty-Thirtyn pakkomielle avautuu vain lukemalla Sara Jane fallossymbolina.

Ilmiselvin tulkinta on, että Thirty-Thirty epäilee BraveStarrin täysimittaista emotionaalista sitoutumista parisuhteeseen spekuloimalla, että tämä vain halusi pyssyä. Syvällisempiäkin tulkintoja kuitenkin on; pitäkää mielessä kastraatiopelko. Säikkymällä sitä, että BraveStarr haluaa viedä hänen falloksensa, Thirty-Thirty pelkää dominanssinsa retroaktiivista menettämistä – BraveStarr olisikin vain manipuloinut tätä koko parisuhteen ajan, ja emotionaalinen avautuminen tälle olikin ollut pelkkää huijatuksi tulemista.

Tämä on hyvä aasinsilta Sara Janen laajempaan tarkasteluun objektina, jonka metaforiset merkitykset kuvastavat Thirty-Thirtyn ja BraveStarrin suhdetta. Mitä muuta kuin fallossymbolismia tähän ihmeelliseen ampuma-aseeseen kätkeytyy?

OSA 5. vois projisoida tunteeni isoon pyssyyn koska olen kykenemätön käsittelemään niitä suoraan

Tässäpä toistuvasti sarjassa ilmenevä tilanne: Thirty-Thirty käsittelee tunteitaan liittämällä ne todellisen kohteen sijaan Sara Janeen. Pintapuolisella tasolla tämä tapahtuu aina, kun Thirty-Thirty kanavoi BraveStarrin tai muiden läheistensä vaaraan joutumisesta syntyvän vihansa vihollisten räjäyttämiseen; tarkastellaan muutamaa jännittävämpää esimerkkiä.

Jakson The Ballad of Sara Jane juoni perustuu siihen, kuten taisin jo tässä biologissa mainita, että joku kusipää lapsi pöllii Sara Janen ja uhkaa räjäyttää sillä koko baramagnan. Thirty-Thirty ja BraveStarr käyvät seuraavan ajatustenvaihdon:

30-30: ”If anything happens to that boy, it will be his own fault.”

BraveStarr: ”You know, big part, I don’t think you’ll feel that way if he gets hurt.”

30-30: ”Alright, you make your point.”

30-30: ”Any idea where he went? I mean, not that I worry about him or anything.”

BraveStarr: ”No.”

30-30: ”I want to find Sara Jane before that turbo booster builds up too much power.”

BraveStarr: ”… we gotta find him before there’s an accident.”

 

Jos tulkitsee tosi, tosi, tosi tarkasti, voi vähän saada sellaisen fiiliksen, että Thirty-Thirty on aidosti huolissaan alienlapsen potentiaalisesta räjähtämisestä ja vain keskittää huomionsa Sara Janeen välttääkseen liian tunteelliselta vaikuttamista. Jos Equestroidien salissa merkitsevät teot, eivät anteeksipyynnöt, huomionsa kiinnittäminen pyssyn löytämiseen alientenavan hyvinvoinnin sijaan lienee oikea tapa toimia tässä tilanteessa.

Toinen hyvin vastaava tapaus löytyy jakson Thirty-Thirty Goes Camping lopusta. BraveStarr on kadonnut romahtaneeseen kaivokseen mukanaan Sara Jane.

Deputy Fuzz: ”ou nou tööti tööti fdkdfjhlkfjh lkhjfglkjh jotain en saanut selvää mutta varmaan liittyi siihen että kaivos juuri romahti”

30-30: ”(hätääntyneitä hevos ääniä) BraveStarr!”

30-30: ”Why did I let you talk me into this crazy camping trip? The same way I let you talk me into everything else. BRAVESTARRR!!!!!”

(bravestarr ilmestyy takaa)

BraveStarr: ”Mind if I ask you what you’re doing?”

30-30: ”BraveStarr! Sara Jane! I thought I’d never see you again!”

Dialogista on täysin selvää, että Thirty-Thirtyn varsinainen huoli kohdistuu puhtaasti BraveStarriin – Sara Janea ei edes mainita, ennen kuin marsalkka saapuu ase mukanaan ja heittää sen Thirty-Thirtylle. Joka sitten suutelee intohimoisesti esinettä, johon on heijastanut BraveStarriin kohdistuvat tunteensa. Onko tässä edes oikeastaan mitään subtekstiä vai onko se vain tekstiä?

Jos unohdetaan hetkeksi Sara Jane: mitä tulee tunteiden siirtämiseen johonkin muualle niiden käsittelemisen mahdottomuuden vuoksi, myös The Disappearance of Thirty-Thirty ansaitsee jälleen maininnan. Käytännössä monimutkainen ja metafyysisesti outo aikamatkustusjuoni on vain intensiivisen parisuhdedraaman siirto muotoon, jossa lapsiyleisö voi sen ymmärtää (ja jossa voidaan uudelleenkäyttää vanhaa animaatiota mahdollisimman tehokkaasti). Isojen Kosmisten Peliliikkeiden tekeminen terveen tunteidensa käsittelyn sijaan on teema, jossa jaksoa voisi verrata mm. Homestuck-epilogeihin, mutta enpä taida tehdä niin ainakaan tässä, jotta en lauo liikaa broilereita.

Toinen hyvä esimerkki vastaavasta tilanteesta on jakso Rampage, jonka Thirty-Thirty viettää etsien raivoisasti kadonnutta BraveStarria, mikä tarkoittaa lähinnä Hexagonille menemistä ja kaikkien liikkuvien ja liikkumattomien asioiden ampumista. Kun tilanne ratkeaa, Thirty-Thirty ilmaisee olevansa onnellinen marsalkan paluusta… siksi, ettei muuten saisi palkkaa. Erityisen absurdia tämä on sen valossa, että useissa jaksoissa todetaan erikseen, etteivät hevoset käytä rahaa. (Tämä on tosin aika outo yksityiskohta, mutta ei mietitä sitä liikaa.) Lähinnä on oleellista huomata, että lähes aina, kun sarja käsittelee BraveStarrin ja Thirty-Thirtyn suhdetta, se tekee sen siten, että jälkimmäinen projisoi tuntemuksensa johonkin ulkoiseen objektiin.

OSA 6. Lapset, tässä jaksossa opimme…

Tämän esseen aikana on toivottavasti muodostunut jo melko täysi kuva Thirty-Thirtyn hahmosta ja tätä määrittävistä konflikteista. Lopuksi siirrän huomion hahmodynamiikkaan: kuinka kaikki tämä näkyy BraveStarrin ja Thirty-Thirtyn hahmoissa ja näiden suhteissa? Millaisia muutoksia esitetään tai ennakoidaan? Mitä hahmot tai lapsiyleisö voivat tästä kaikesta oppia?

Käytännössä hahmosuhdetta määrittää jännite Thirty-Thirtyn Equestroidien salissa omaksuneen mieskuvan ja BraveStarrin terveen maskuliinisuuden mallina välillä. Tämä näkyy narratiivin kaikilla tasoilla – hahmokaarissa teema ilmenee esimerkiksi silloin, kun hahmot riitelevät siitä, onko kivaa ja siistiä ampua rikollisia päähän Sara Janella.

Luennasta tekee houkuttelevamman ja tarinasta mielenkiintoisemman se, että konfliktia ei esitetä täysin mustavalkoisena. The Disappearance of Thirty-Thirtyn loppuratkaisu ei ole, että hevonen laitetaan luopumaan pyssystään – BraveStarr yksinkertaisesti toteaa hienotunteisesti, että he voivat vain olla eri mieltä asiasta nyt selvästi ymmärtäen, kuinka ja millä tavoin se oli tärkeä Thirty-Thirtylle. Painottuu myös se, ettei kaksikon täysin heteroseksuaalinen ystävyys riipu mistään yksittäisestä kiistasta, mikä toimii vastalauseena Thirty-Thirtyn peloille siitä, että BraveStarr onkin vain koko ajan halunnut Sara Janea.

Hahmodynamiikan ydin löytyykin siitä, että vaikka kyse on sukupuoli-ilmaisusta, BraveStarr tekee parhaansa ollakseen kyseenalaistamatta Thirty-Thirtyn identiteettiä miehenä kannustaen silti itsensä tervehenkiseen tutkiskeluun. Konflikti syntyy tilanteista, joissa kaksikon näkemyksissä (esim poliisiväkivallan sopivasta määrästä) on eroja. Jos kaikki tämä ei olisi vain omaa luentaani vaan myös tekijöiden alkuperäinen intentio, ihailisin suuresti sitä, kuinka tuoretta ja nyansseilla ladattua aiheen tällainen käsittely on 80-luvun lastensarjalle. Luulen, että se olisi sellaista myös 2020-luvun lastensarjalle.

Vilkaistaanpa vielä paria esimerkkiä siitä, kuinka tämä hahmodynamiikka ilmenee käytännössä. Jakso Rampage sisältää legendaarisen rusettikohtauksen, jolle tehdäkseni oikeutta minun on ensiksi kuvattava se melko yksityiskohtaisesti.

Joku lapsi tai joku on joutunut kiipeliin aavikolla tai jotain muuta tylsää ja BraveStarr aikoo lähteä tutkimaan asiaa, mutta Thirty-Thirty ei voi lähteä mukaan, koska on juuri pesemässä harjaansa lavuaarissa. (2400-luvulla ei ilmeisesti ole esim. suihkuja.) ”You just make yourself pretty”, sanoo BraveStarr.

Sitten BraveStarr tekee sen yhden käsieleen emt mikä on hyvä termi suomeksi ja ilmoittaa Thirty-Thirtylle, että lavuaarin lipastosta löytyy pinkki rusetti (miksi  juuri sieltä bravestarr eikö teillä ole esim vaatekaappia). Thirty-Thirty vittuuntuu ja heittää tätä saippualla.

Thirty-Thirty ottaa rusetin esille, katsoo sitä hetken ja heittää sen lopulta pois koska Filmationin budjetti ei olisi riittänyt sitä että hahmojen ulkonäkö muuttuu. Animaation kierrätystä pittää olla. Mutta siis ensinnäkin: vau onpa tämä silleen paras kohtaus ikinä missään?

Kyynikko voisi tulkita käsikirjoituksen yksinkertaisesti halveksuvan rajoja rikkovaa sukupuoli-ilmaisua. Muuten hyvä, mutta… sellaisessa luennassa ei ole mitään järkeä tarinan logiikan kannalta? Täysin heteroseksuaalisesti yhdessä asuvat BraveStarr ja Thirty-Thirty omistavat vaaleanpunaisen rusetin. Thirty-Thirty harkitsee tämän laittamista ylleen ollessaan aivan yksin. Jos heittää tekijöiden todennäköiset aikomukset ja arvot sinne roskakoriin, johon ne oikeaa media-analyysiä tehdessä kuuluvat, mahdollisia luentoja jää aika vähän. Jos tässä vaiheessa esseetä ei olisi jo liian myöhäistä ottaa mukaan lisää teoreettisia viitekehyksiä, minulla voisi tulla mieleen lähiluvun tavoite etsiä ja tarkastella tekstin ristiriitoja ja jännitteitä, mutta hyvä että ei tule.

Mutta mitä sitten oikeasti tapahtuu? Kyseessä on harvinainen kohtaus, jossa BraveStarr käsittelee sukupuoli-ilmaisua suoraan ilman metaforisia tasoja. Marsalkka huomaa partnerinsa ehostavan itseään (tai ehkä se on vain normaalia hevosten harjanhoitoa emt) ja ehdottaa vitsin varjolla lisätoimia. BraveStarrin käsiele queer-koodaa tilanteen sekä katsojille että hahmoille – Thirty-Thirty ei koe oloaan uhatuksi, sillä kyse on eksplisiittisesti sukupuolinormien ulkopuolelle asettumisesta, ei oman sukupuolensa kyseenalaistamisesta tai kieltämisestä.

Hieman samanlainen tilanne nähdään jakson Memories hääkohtauksessa. ”I always cry at weddings”, toteaa Thirty-Thirty tälle harvinaisena suoran tunneilmaisun (vihaa ja murhaa ei lasketa) hetkenä.

BraveStarrin katse on empaattinen, hyväksyvä. Miettiikö tämä Thirty-Thirtylle epätyypillistä tunteellisuutta, jota ei ole tällä kertaa projisoitu isoon pyssyyn? Vai onko tällä mielessään se, onko New Texasissa tasa-arvoista avioliittolakia?

Tässä lyhyessä kohtauksessa, kuten sarjassa ylipäätään, on meneillään kaikenlaista. Kuten on tämän esseen aikana toivottavasti tullut selväksi, se ei (välttämättä) johdu tekijöiden tarkoitusperistä vaan siitä, että jokainen inhimillisiä hahmoja kuvaava taideteos asettuu vääjäämättä sitä laajempien sukupuolta, sukupuoli-ilmaisua ja seksuaalisuutta koskevien diskurssien keskelle. Merkitystä ei voi väistää eikä piileskellä; se iskee suoraan päin naamaa joka tapauksessa.

Ja siksi 2400-luvulla avaruudessa elävä kyborgihevonen ja sheriffi, jotka taistelevat muinaista demonista kyborgibroncosaurusta vastaan, voivat rakastaa toisiaan.

lisäksi handlebar on täydellinen husbando