Grey Wolf: The Escape of Adolf Hitler

GREY WOLF: THE ESCAPE OF ADOLF HITLER

Grey Wolf on dramatisoitu dokumentti Natsi-Saksan diktaattorin Adolf Hitlerin paosta Argentiinaan toisen maailmansodan viimeisenä vuonna 1945. Hän pakeni sukellusveneellä.

Tässä on kaikki, mitä dokumentti kertoo Adolf Hitlerin paosta Argentiinaan. Loput puolitoista tuntia ovat jotakin paljon tärkeämpää: Hitlerien perheen rauhallista arkea Argentiinan-huvilallaan, petos, tragedia ja lopulta päähenkilömme traaginen loppu. Sen lisäksi, että dokumentti on täysin typerä sitä myös ympäröi konteksti, joka tekee siitä vielä upeamman. Ja tässä teille explained-teksti, jotta teidän ei tarvitse koskaan katsoa Grey Wolf: The Escape of Adolf Hitleriä. 

koska se katsoo teihin tässä upeassa siirtymässä alkukohtauksessa, jossa dokumenttimme päähenkilö kuolee sairaalassa perheensä ympäröimänä

Eletään vuotta 1962. Adolfin elämä vilisee hänen silmiensä edessä, kun hän on viimein jättämässä maallisen ruumiinsa. Hänen viimeinen muistonsa on kaunis, kallis. Se on lähes kolmenkymmenen vuoden takaa koti-Saksasta. Se on kuolevan, elämäänsä pettyneen miehen viimeinen muisto siitä suuruudesta, joka hänellä melkein oli.

Protagonistimme, Adolf Hitler, tosiaan pakeni sukellusveneellä Argentiinaan 1945 keväällä. Berliinistä löydetty ruumis oli feikki. Tämä vain todetaan sivumennen, sehän on yleistietoa. Natsit olivat myös keränneet sukellusveneillä etelä-Argentiinassa sijaitsevaan huvilaan miljardien arvosta miehitetystä Euroopasta pöllittyä arvotavaraa, joten Hitlerien perhe saa elää kuin kuninkaat. Perheeseen tosiaan kuuluu Adolfin, Evan ja koira Blondin (ja tämän seuraajan Blondi II:n) lisäksi tytär Uschi Hitler, joka oli syntynyt jo 1930-luvulla.

Dokumentti on kerännyt vakuuttavasti todistajanlausuntoja enimmäkseen tunnetuilta henkilöiltä kuten ”SS Bodyguard” ja noin neljältä argentiinalaiselta sisäköltä. Kaikista nähdään ainoastaan näiden näytellyt nuoret versiot, eikä edes keronta ole näiden oletettavasti oikeiden ihmisten kertomaa. Joka tapauksessa silminnäkijähavaintoja – ns. ”Hitler sightings” – on niin paljon, että olisi tyhmää kiistää tämä narratiivi. On muuten aika kiva tuo valkoinen SS-univormu, eikö?

Ursula ”Uschi” Hitler, eikö hän olekin söpö? Ilmeisesti hän luovutti isänsä kirjeenvaihdon ja muun yksityisaineiston dokumentin tekijöille. Kuva Hitlerin iloisesta kotivideosta, joita alkupuolella on aika paljon.

Adolf ja Blondi. Onko aidompaa rakkautta kuin miehen ja hänen koiransa välillä? Adolfin tuhkat lopulta ripoteltiin Blondin (ja Blondi II:n) haudan viereen.

Rouva Hitlerillä on aika pitkä uimapukuosio. Eva on muutenkin tosi kiva ja iloinen ja paljossa mukana, ainakin alkupuolella.

Herra Hitler eleli Argentiinassa rauhallisesti jonkin aikaa. 1948 Martin Bormann saapui paikalle – tämä ”ruskea eminenssi” oli ollut järjestelmässä natsien finansseja ja suunnittelemassa Neljättä valtakuntaa. Hän ja Hitler olivat erottamattomat, parhata ystävät jo Baijerin oluttupakaappauksen päiviltä. He kaksi olivat viimeiset natsien ylimmästä johdosta, 001 ja 002. Ja heillä oli suunnitelma. Natsien ryöstörahoja oli kosminen omaisuus, ja Bormann aikoi… ööh käyttää sitä vallatakseen maailman takaisin natseille? Tämä on sellainen kuumottava koukku, mikä jätetään kellumaan – tietysti, koska ainoastaan Adolf ja Martin tiesivät suunnitelman, ja kaikki kertojat ovat ulkopuolisia.

Varhaisella 1950-luvulla natsit olivat Argentiinan diktaattorin, Juan Perónin vieraita, ja Argentiinan hallinto sai osansa natsien loputtomasta omaisuudesta. Mutta nyt peli äityi rumaksi: Martin Bormann pelasi Argentiinan sisäpolitiikkaa kuin Weimaria ikään, ja sotilasvallankaappaus syrjäytti Perónin 1955. Uusi hallinto alkoi kaivaa likaa Perónin hallinnosta, ja mikä muu olisi oppositiolle parempi ase kuin se, että ex-diktaattori suojeli kirjaimellisesti Hitleriä?

Oh, ilmeisesti myös CIA tiesi tästä. CIA piti Hitleriä silmällä, koska aikoi käyttää tätä aseena DDR:ää ja Neuvostoliittoa vastaan potentiaalisessa kolmannessa maailmansodassa.

Hitlerin perheen arki muuttui äkkiä kurjaksi pakoiluksi, kun he menettivät Argentiinan hallinnon tuen. Kävi myös ilmi, että, gasp, Martin Bormann petti vanhan ystävänsä, otti itselleen natsien suuren omaisuuden ja pakeni Chileen. Bormannin uusi maailma ei sisältänyt Hitleriä – hänen Neljäs Valtakuntansa tulisi perustumaan pelkästään rahalle.

Adolf oli musertunut. Asunnoton, varaton, ystävänsä pettämä – mikä muu voisi mennä vielä pieleen? No, Eva jätti hänet ja vei tyttärenkin. Miehelle jäi vain koira ja kourallinen lojaaleita SS-miehiä, jotka olivat olleet hänen kanssaan koko ajan.

Petetty ja jätetty Hitler. Onko tämä protagonistimme synkin hetki?

Hän näkee pöydällä Mein Kampfin. Sen kannessa häneen katsoo nuori Hitler, täynnä idealismia ja tarmoa. Petturi-Bormann oli pyörittänyt puoluetta lojaalisti samalla, kun hän oli kirjoittanut mestariteoksensa vankilassa. Se sattui.

Hän tarttui kirjaan ja heitti sen nurkkaan.

Hän poltti kaiken. Kaikki muistot, paperit, todisteet, tilikirjat. Oli aika aloittaa jälleen alusta.

Holokaustia tai mitään Hitlerin ikävistä jutuista ei ole mainittu vielä kertaakaan. Hänet maalataan puhtaasti sympattavana hahmona. Lukuisat kertoja-äänet kuvaavat Adolfin erityislaatuisuutta.

”Once you see the face of Hitler, you can never forget it”, kuvasi eräs argentiinalainen sisäkkö, joka hoiti Hitlerin taloutta. Dokumentin kertojina toimivia silminnäkijöitä oli kourallinen – 4-5 argentiinalaista sisäkköä/sihteeriä/sellaisia, pari SS-miestä, joku tyä_ukko joka korjasi Hitlerin talossa juttuja ja lopussa Hitlerin henkilääkäri. Suuri osa dokumentista tosin kertoo Bormannin juonittelusta ja maalaa tästä pahista esimerkiksi näyttämällä, miten hän ahdistelee sihteeriään. Koska kun päähenkilö on Hitler, jonkun muun saaminen pahikseksi vaatii työtä.

Hitlerin elämän viimeiset 7 vuotta olivat melko surulliset. Hän asui pienessä mökissä jossakin Patagonian järvien rannoilla. Tässä vaiheessa ensisijaiseksi kertojaksi muodostuu hänen henkilääkärinsä, joka kertoo masentavan kuvan: henkisesti ja fyysisesti rikkinäinen vanha mies vain kuluu pois. Adolf ei pysty edes maalaamaan, hänen kätensä tärisee liikaa.

Adolfin vanhuuden päiviä kuvataan häiritsevän empaattisesti. Hän on vain ihmisraunio, joka on menettänyt kaiken. Ensin hän huusi yöt, koska näki painajaisia Sommen juoksuhaudoista ja kaasuiskuista. Myöhemmin painajaiset muuttuivat: joka yö koko Eurooppa ruumiiden kenttänä, verisenä massana kävi hänen kimppuunsa ja raastoi hänet tyhjyyteen. Tämä on kuvaus rikkinäisestä miehestä, joka itkee itsensä uneen joka yö.

Adolf Hitler kuoli sydänkohtaukseen 1962. Hänen perheensä tuli katsomaan häntä kuolinpedille. Hänellä oli myös salainen sisko joka asui Argentiinassa.

Mutta hah, luulitte että tarina loppuisi?

Ei, dokumenttia on jäljellä vielä kolmannes.

Martin Bormann, natsimiljonääri. Hän voitti. Hänellä on massiivinen teollisuusimperiumi. Hän kontrolloi valtioita varjoista. Useat todistajat kertovat siitä, miten heitä kovisteltiin, kun he aikoivat kertoa totuuden Hitleristä. Bormann ja tämän kätyrit soittelivat läpi todistajia ja uhkasivat tappaa nämä, jos he paljastaisivat Hitlerin salaisuuden. Ilmeisesti todistajat olivat tämän takia pääsääntöisesti nimettömiä ja eivät esiintyneet omilla kasvoillaan tai äänillään. Vielä 2008 mystinen puhelu kertoi, että ”Gestapo on vielä olemassa.”

Epilogi. Lontoo, 2009.

Grey Wolf: The Escape of Adolf Hitler perustuu englantilaisen Gerrard Williamsin kirjaan. Hän myös ohjasi dokumentin. Tuottajana toimi Magnus Peterson, ja heillä kummallakin oli huomattava summa rahaa kiinni dokumentin tekemisessä. Petersonilla oli oma sijoitusrahasto, Weavering Capital. Se kaatui 2009 finanssikriisin yhteydessä, ja kävi ilmi, että toimitusjohtaja Peterson oli harrastanut melko luovaa kirjanpitoa, ja ohjannut sijoittajien rahaa omiin projekteihinsa. He kavalsivat yhteensä lähes 300 miljoonaa dollaria, josta rahoitettiin muun muassa Grey Wolf. He joutuivat vankilaan onneksi vasta sen jälkeen, kun elokuva oli jo julkaistu.

Tämä epilogi joten kruunaa tämän koko käsittämättömän teoksen, mistä on vaikea sanoa onko se epäironinen Hitleriä sympatisoiva ”dokumentti” vai jokin sairas pila? Se ei tunnu satiirilta – dokumentti on vähän liian tylsä ja hidas eikä oikeastaan mitenkään kovin dramaattinen. Lisäksi salaliittoteoria, josta se kertoo, on kuitenkin suhteellisen yleinen ja on sinänsä uskottavaa, että kyse on vain salaliittosammakoilusta. Raha on varmaankin ainoa motiivi, jonka voi rajata ulos, kun ottaa huomioon miten tämä rahoitettiin…

Mikä tarkoittaa, että joku oli valmis joutumaan vankilaan miljoonien kavalluksesta saadakseen tehtyä elokuvan, jossa hitaasti vanhuuteen kuoleva Adolf Hitler itkee itsensä uneen tuskissaan ja kaiken menettäneenä.

Erityiskiitos Tongulle siitä, että löysi tämän dokumentin. En suosittele sitä kenellekään.