Koronamietteitä

Koronamietteitä

Viimeiset neljä kuukautta on ollut pitkää tunteiden vuoristorataa varmasti monella. Ihmiset ovat pelänneet läheistensä, työpaikkojensa ja terveytensä menetystä. Maaliskuun lopulla kun sulkutoimet alkoivat ja jouduin lomautetuksi olin kovin järkyttynyt. Suorastaan shokissa. Bussit ja kaupunki olivat tyhjillään. Ilmassa oli jännitystä ja epävarmuutta. Pelkäsimme Venlan kanssa enemmän sitä, että Venlan isä reumapotilaana sairastuu. Otimme kuitenkin riskin kun lomautukseni alkaessa lähdimme Lahteen, koska täällä oli enemmän tilaa. Sitten lomautus iski ja pelko muuttui taloudelliseksi peloksi. On aika iso takaisku “tienata” tuhat euroa vähemmän lomautusten jälkeen kun on elättäjä parisuhteessa. Sai soitella kelaan ja työkkäriin viikottain kun lomautusajat pitenivät. Kun kuitenkin oli säästöjä, lähinnä ehkä nostetuista opintolainoista, ei valtiolta tullut paljoa apua. Vuokrat sai työttömyyskorvauksella kuitattua, muuta ei oikeastaan. Nyt sitten tuli maanantaille kutsu ylimääräisiin YT-neuvotteluihin. Tiedän jo, että tulee kenkää kaikille työkavereille, paitsi niille jotka pääsivät muihin yksiköihin jo ennen koronan alkua. Kontekstina, meidän työpaikka oli IT-firman ruokala, jonka liiketoiminta siirtyi toiselle yritykselle. Siirto olisi tullut joka tapauksessa. Nyt siirto tosin tarkoittaa siirtymistä kortistoon ja toivottavasti uudelle työnantajalle. Pitää kirjoittaa työhakemuksia ja se on aika ärsyttävää. Toivottavasti joku kuitenkin ottaa minut nyt helpommin töihin kun on vuosi enemmän työkokemusta ja ammattisurkeapaperit taskussa.

Olen pitkin kevättä ollut kateellinen niille, jotka voivat tehdä etänä töitä. Yleensä niistä hommista myös tienaa paremmin kuin saisin rahaa omasta palveluammattihommastani. Jotenkin se on korostunut siinä kun lähipiiri on ollut lähinnä töissä ja se ei ole niin koskettanut tai ainakaan tuntunut koskettaneen ihmisiä. En tiedä ketään vahvistettua koronan saanutta, joten tuntuu että itse on se taloudellinen uhri tässä koko paskassa. Sitä on ajatellut, että talouskasvun jarruttaminen on hyvästä, mutta jos koko eläminen riippuu kuluttamisesta ja ihmisten liikkumisesta sekä syömisestä niin tuleehan tuossa ristiriita omien intressien kanssa. Olen usein ajatellut, että urapolkuni oli täysin väärä. Olen kyllä empaattinen, avulias ja kiltti, asioita joita palveluammatissa vaaditaan. En vain kestä tarpeeksi painetta ja stressiä, vaikka osa tuosta onkin suoraa kokemattomuutta.

Korona vei minulta myös ison osan harrastuksista, mutta toi se myös uusia. En ole rakennellut legoilla neljään kuukauteen, koska ne ovat Itäkeskuksessa kotona. Kuntosalit ja uimahallit ovat olleet myös kiinni. Lahdessa ulkosalit ovat huonompilaatuisia kuin Helsingissä ja uimassa olen käynyt kun on ollut keliä. Olen yrittänyt välillä käydä Geen kanssa pitemmillä pyörä ja kävelylenkeillä. Lopulta tällä on kuitenkin ollut vaikutusta energiankulutukseeni kun tein kuitenkin fyysistä työtä jossa liikun päivän aikana paljon ja käyn 3-4 kertaa viikossa urheilemassa. Tästä kunnon ylläpidosta oli tullut vuosien varrella osa omaa elämää, siitä tuli hyvä mieli ja sen puute teki alakuloiseksi. Olen huomannut, etten nyt jaksa nostaa yhtä painavia asioita, vatsalihakset ovat surkastuneet ja ryhti on huonontunut. Osittain tässä alkaa tulla iän tuomia vaivoja, 26 ikävuodessa aineenvaihdunta alkaa myös muuttua ja heikentyä. Ei ole enää nuori.

Uusia harrastuksia olen löytänyt kirjojen luvun parista. Hurautin alkuvuodesta läpi Dyynit ja rakastuin Frank Herbertin science fictioniin. Sen jälkeen luin Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjat ja Brian Aldissin Helliconia-trilogian. Helliconia iski todella lujaa ja oli aivan mahtavaa sekä inspiroivaa tekstiä. Tämän jälkeen aloitin Dan Simmonsin Hyperion Cantos-sarjan, josta luin ensimmäisen kirjan neljästä. Löysin siis rakkauden science fiction-kirjallisuuteen.

Scifin lukeminen oli hyödyllistä myös siinä kun opiskelin itsenäisesti lukion biologian kursseja. Itsensä kehittäminen on aina hyvästä ja olen jo jonkin aikaa halunnut vaihtaa ammattia, kouluttaa itseni biologiksi. Se vain tarkoittaisi varmaan ylioppilaskirjoituksia biologian osalta ja että saisi maksettua vanhan opintolainansa pois. Lisäksi pitäisi päästä sinne itse laitokseen sisään. Olen nyt lukion neloskurssissa. Maailmankuvani on muuttunut Aldissin ja Herbertin teesien mennessä sisälle pääni sisälle. Molemmat kuitenkin kirjoittivat fiktiota meidän maailmamme tulevaisuudesta, sisältäen jotain lainalaisuuksia mitä tulee energiaan ja ekosysteemeihin. Aloin myös kasvatella perhosia taas, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja pölyttämään kasvihuoneessa kasvavia mansikoita. Nyt minulla on purkissa pari herukkaperhosen koteloa. Kasvatin takapihalta löytyneitä neitoperhostoukkia isommiksi ja päästin ne Hartolassa isompina vapaaksi. Siirsin kyseistä geenivirtaa jotain 100km eri paikkaan. Siellä kuitenkin kasvaa nokkosta ja se on neitoperhosen luontaista elintilaa, jos joku pitää tuota vääränä tapana toimia.

Klaanissa erilaiset aktiviteetit ovat pitäneet minua järjissäni. Minulla ei oikeasti ole teidän lisäksenne mitään suomalaista kaveriporukkaa. Nautin aina kun puheluissa tulee flow ja jauhetaan hyväntahtoisesti paskaa jostain. Olisin ollut todella yksin ilman teitä. Näin tämän perhepiirin ulkopuolelta vain Geetä livenä viikottain. Meillä tosin oli Paven, Maton ja Geen kanssa juuri maatilamiitti Hartolassa pienemmällä porukalla. Se oli mukavaa, vaikka olikin melkein pelkkää myrskyä ja sain tietää lomautuksesta reissun alussa. Olen alkanut epäironisesti pitää BraveStarrista tv-sarjana ja se on ollut parempi kuin muut mitä olemme katsoneet. Skeleton Warriorsissa on oma viehätyksensä, mutta se ei oikein tehnyt kaikkea mitä pystyi, Hero Factory oli vain masentavan tylsä ja huonosti ikääntynyt poliisiväkivallan osalta, Elvesiä en katsonut kokonaan ja vertasin sitä vain Avatar the Last Airbenderiin, jonka katsoin uudestaan Venlan kanssa koronan alkamisen jälkeen kun oli vapaa-aikaa.

Last Airbenderin jälkeen katsoimme Harley Quinnin kakkoskauden kun sitä tuli. Samalla tuli myös What we do in the shadowsia ja vahtasimme 2000-luvun alun Dyyni tv-sarjat. Näiden loppumisen jälkeen vahtasimme viikossa koko She-Ra-rebootin Netflixistä. Se oli kyllä aikamoinen sarja. Liian hyvä cytube-katselmukseen. Todella LGBT, jossa elementtivoimia, robotteja, mytseereitä ja mielenkiintoisia, moniulotteisia hahmoja. Täydellinen klaanilaissarja imo. Ankronikan ja Apinain planeettojen kanssa suosikkireboottejani missään. Olemme myös katsoneet hitaasti 60-luvun the Prisoner-brittijännäriä, jossa Numero 6-nimellä esiintyvä agentti lopettaa hommansa ja hänet “vangitaan” kylään josta hän ei pääse pois. Numero 1 ja 2 yrittävät saada Numero kuudesta aina jotain tietoja irti jakson aikana, mutta kutonen ei murru. Luvassa on 60-luvun MKUltra-huuruisia keinoja tunkeutua ihmisen mieleen, hypnoosia, petturuuksia ja vaikka mitä.

Ah. Unohdin ihan Auronian. DnD netin väliltyksellä on ollut perin hauskaa pelattavaa, vaikka olin aluksi tosi skeptinen siihen miten hyvin voin immersoitua kyseiseen maailmaan. Olen oikeastaan koko elämäni tehnyt vain Bonkles-juttuja luomisen suhteen. On ollut mukava tehdä juttuja joita Klaanonissa en koskaan varmaan tee. Eli pelata parviälymuurahaisvelholla. Tässäkin yhteistekeminen on se avain. Ei minulla ole muuta yhteisöä tämän perhepiirin lisäksi. Samoja kiinnostuksenkohteita, mukavia tyyppejä, yleensä hyvät jutut.

Mitä tulee klaaniin, niin Ihme_Maa oli tosi mukava pelikokemus ja hyvää eskapismia. Se herätti innostuksen taas Klaanoniin, tähän maailmaan mitä yhdessä rakennamme eteenpäin. Se mitä teorioita peli herätti oli mukavaa ja odotan innolla kun projektin rattaat taas liikkuvat eteenpäin. Olin jo välillä luopunut klaanonin suhteen toivosta kun Koneen viimeinen osa on ollut tulematta ulos niin pitkään. Haluan uskoa tämän projektin taas jatkuvan kun olemme taas vanhempia ja viisaampia.

Ihme maan jälkeen löysin Rayman Redemptionin ja olen sitä nyt pelannut jonkin aikaa. Se on Rayman-fanin tekemä remaster vuoden 1995 alkuperäispelistä. Eskapismi värikkääseen fantasiamaailmaan on taas asia jota arvostan todella paljon. Oli sitten kyseessä Klaanon, She-Ra tai Rayman.

Olen kirjoittanut tämän tekstin lähes pelkkänä tajunnanvirtana ja antanut sen soljua mieleni, sekä tunteideni mukaan. Kun aloitin tämän kirjoittamisen, olin todella väsynyt ja stressaantunut, koska en ole vielä hakenut tarpeeksi uusia töitä. Nyt tuntuu jo paremmalta kun on kirjoittanut ajatuksiaan ylös. Käsitellyt omia tuntemuksiaan, vaikka tämä ei välttämättä mitään parasta proosaa olekaan.

Menen takaisin etsimään työpaikkoja. Toivottavasti jotain tärppää. Paskaduunin tekijänä on ainakin alhainen kynnys tehdä huonosti palkattua hommaa, vaikka onkin korkeakoulututkinto.

Aloita keskustelu: bioklaani.fi

Vastaa