Erään tulen toan matka Wattpad.comin syvyyksiin: ”Herätä mut eloon”

Jos ette tienneet, wattpad.com on ao3:n ohella internetin tärkein (huonon) amatöörifiktion keskittymä jumalan vuonna 2019. Toisin kuin esimerkiksi klassikko fanfiction.net, Wattpad ei ole keskittynyt fanficiin, joten useimmilla sen syöveristä löytyvillä tuotoksilla ei ole tukenaan edes jonkun oikean taiteilijan luomaa maailmaa tai hahmoja. (Fanfiktiotakin toki löytyy, enimmäkseen loputtomia real person -ficejä siitä, kuinka poikabändien jäsenet rakastavat salaa toisiaan.)

Kuulostaa mahtavalta. Kaivetaanpa sieltä jotakin hauskaa! Miten olisi Herätä mut eloon?

Luukas ja Arttu ovat lukiossa. Arttu on se koulun suosituin ihminen ja Luukas ei nyt niin, mutta kyllä hänet tiedetään. Arttu täyttää 18-vuotta ja on luvassa isot juhlat. Mitä tapahtuu kun Arttu ja Luukas tutustuvat?

Teoksen tägejä ovat mm. action-romance, boyxboy, gay, homo, homosexual, romance ja romantiikka, joten minulla on jonkinlainen aavistus siitä, mitä tapahtuu, kun päähenkilöt tutustuvat. Toivottavasti en nyt spoilaantunut romaanin keskeisestä twististä.

Sivuhuomio: action-romance kuulostaa lukioikäisten hahmojen kanssa siltä, että luvassa on jotain tosi tyhmää/hienoa.

Ensimmäinen luku alkaa ”pienellä hahmojen esittelyllä”, mikä ilmeisesti tarkoittaa melko edgyä kuvakollaasia. Sitten on ns. tekstiä.

Herään aamulla kun äitini ryntää huoneeseeni. ”Luukas! Herätys!” Äiti huutaa minulle. ”Joo joo” mumisen äitille vastaukseksi. Äiti vielä siivoaa vähän huonettani ja lähtee alas. Äitini on ihan paras ihminen maailmassa, mutta joskus hän on aika ärsyttävä.

Aloitus on lupaavasti se kliseisin mahdollinen. Seuraa myös pakollinen vaatetuksen kuvaus – ihme kyllä ei itseään peilistä tarkastelemalla – jota en vaivaudu erittelemään.

Ruokin äkkiä käärmeeni ja lähden alas. Käärmeeni nimi on Jouluaatto, joo älkää kysykö. Kaverini pikkuveli keksi sen nimen.

… hetkinen?

Huomio a: mitä saatanaa sille käärmeelle syötetään? Jollain pakkaseen säilötyillä pieneläimillä ei käärmettä ruokita äkkiä, koska ne pitää esim. sulattaa. Onko päähenkilöllä huoneessaan eläviä hiiriä, joiden syöttäminen käärmeille taitaa olla Suomessa laitonta?

Huomio b: käärmeet syövät iästä ja lajista riippuen aikaväleillä, joita mitataan viikoissa ja kuukausissa. Käärmeen ruokkiminen vaikutetaan esitettävän teoksessa ihan tavallisena aamurutiinina, joten kyseessä lienee ihan vitun läski käärme.

Tai sitten kirjailija oli vain sitä mieltä, että käärme on tosi edgy ja siisti lemmikki, mutta ei vaivautunut googlettamaan, miten ne toimivat.

Suuntaan keittiöön jossa äiti jo laittaa ruokaa pöytään. Olen perheen ainut lapsi, koska äiti jätti isäni 2 vuotta sitten. Isäni oli addiktoitunut huumeisiin ja oli alkoholisti. En tiedä missä isä on nyt ja onko hänellä uusi perhe tai jotain.

Traaginen taustatarina tulee jo ensimmäisessä luvussa – Herätä mut eloon ei aikaile. Jää nähtäväksi, mitä huonoja YA-kliseitä jää jäljelle seuraaviin lukuihin.

Päähenkilö on saanut tekstiviestejä, joissa kerrotaan siitä, kun Arttu pitää juhlat sen johdosta, että täyttää 18-vuotta [sic]. Niissä ei ole muuta kiinnostavaa kuin se, että keskustelijat eivät käytä emojeita vaan hymiöitä, siis näitä poikia: 🙂 Jää nähtäväksi, onko tämä vihje siitä, että tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen 2010-lukua.

Suuntaan koulun tupakka paikalle ja sytytän röökini. Istun alas kylmälle penkille ja vedän savua. Se tuntuu jotenkin lämpimältä.

Tuo on tosi hämmentävä huomio tupakoinnista. Onko poikkeuksellista, että savu tuntuu lämpimältä?

”Saanko tulta lainaan” hieman tuttu ääni kysyy. Käännän katseeni ja näen Artun. Artulla on aika tummat hiukset, siniharmaat silmät ja tietenkin hyvä kunto.

”Hyvä kunto” on aika outo fyysinen kuvaus ihmisestä. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Laiha? Lihaksikas? Emme ehkä saa milloinkaan selville.

Mutta hei, seuraa kuvaus kyseisen hahmon psyykkisistä ominaisuuksista:

Hän sytyttää röökinsä ja heittää sytkärini takaisin. Arttu istahtaa viereeni. Arttu on aina ollut se ”pahis”. Hän oli ala-asteellakin ihan kusipää. Hän kiusasi toisia jopa minua, hän tyyliin joi silloinkin ja teki kaikkee tyhmää. En tiedä onko hän kasvanut siitä pikku Artusta ollenkaan.

Tässä on varmaan joku ajatusvirhe: kirjoittaja lienee tarkoittanut, että kiusaaminen teki Artusta pahiksen, mutta asioiden esittämisjärjestyksestä tulee sellainen mielikuva, että sytkärin heittäminen on se, jolla tämä konkretisoidaan. Tupakoiminen ei ainakaan liene kertojan mielestä mikään pahuuden merkki, kun tämä harrastaa sitä itsekin.

Luvun dramaattinen loppu on tämä:

Katson joitain snäppejä ja instagramia. Tykkäilen kaikkien ihmisten kuvista, kunnes vastaan tulee Artun kuva. Hän on kuvassa koululla, hänellä on tupakka sormien välissä ja hän katsoo suoraan kameraan. Katson tykkäyksiä. 3490??? Mitä vittua? Entä kommentit? 108??? Minä saan vaan kuviini jotain 70 tykkäystä, Mietin itsekseni. Outoa.

Onko… onko tämä jokin juonipointti? Vai onko päähenkilön mielestä vain tosi poikkeuksellista, että jotkut ihmiset ovat somessa muita suositumpia?

Lisäksi koko tilanne on aika kyseenalainen, kun kertoja on ilmeisesti seurannut Arttua Instagramissa jo jonkin aikaa mutta huomaa jotenkin vasta nyt, että tämä saa tosi paljon tykkäyksiä.

Seuraava luku alkaa tylsällä oppituntikuvauksella. Vinkki innokkaille pöytälaatikkokirjailijoille: kaikkea ei tarvitse kuvata, jos siihen ei liity mitään järin mielenkiintoista. Salainen tarinankerronnallinen lore: joskus tarinat voivat vain siirtyä suoraan siihen, mikä niiden pointti on. Sitten tulee uusia hahmoja:

Näen ruokalassa Maijun ja sen jotain kavereita. En tiedä ketä he ovat. ”Moi” sanon Maijulle ja sen kavereille. ”Ai moi Luukas” Maiju kääntää katseensa minuun ja sanoo iloisena. Hänen kaverinsakin katsovat minuun. ”Ketä noi on?” Kysyn Maijulta. ”Aa joo me tutustuttiin ranskan tunnilla. Toi on Veera” Maiju sanoo ja osoittaa tyttöä jolla on oranssin väriset hiukset ja hänellä on harmaat silmät. ”Ja toi on Matilda” nyt hän osoittaa tyttöä jolla on monta ruskeat hiukset ja ne on neljällä ranskanletillä. Hänellä on vihreät silmät. ”Ja sitten on Eetu” sitten hän osoittaa poikaa jolla on ruskeat hiukset ja tummat silmät.

Niillä on suunnilleen yhtä paljon persoonallisuutta kuin Rogue Onen henkilöhahmoilla. Sentään tiedämme kaikkien hiusten ja silmien värin sekä sen, että Matildalla on ”monta ruskeat hiukset”, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kohtaus on muutenkin aika hämmentävä. Uudet hahmot esitellään Maijun ”kavereina”, vaikka kertoja ei tunnista näitä ja lienee Maijuun niin läheisissä väleissä, että tuntee tämän tuttavat.

Seuraavaksi tapahtuu… ei yhtään mitään. Arttu tulee lainaamaan kertojalta sytkäriä. Kertoja aterioi ja puhuu Maijun kavereiden kanssa, mutta näiden keskustelusta ei kerrota yhtään mitään. Kertoja syö ”jotain kämäistä keittoa” ja kuuntelee ”biisejä” – miksi kuvata näitä tapahtumia, jos niistä ei ole mitään sanottavaa?

Luku kaksi loppuu. Jään pohtimaan, miksi ne uudet hahmot esiteltiin tässä.

Ei vittu. Tunnin päästä alkaa Artun 18-vuotis synttärit ja en osaa ollenkaan kuvitella mitä tulee tapahtumaan.

Ne… ne ovat teinibileet. Mitä syytä kertojalla on olettaa, että jotain tavanomaisesta poikkeavaa tapahtuu? (paitsi se, että kirjoittaja tietää jotakin tavanomaista poikkeavaa tapahtuvan)

Jännittävin seuraavaksi tapahtuvista jutuista on se, että kerronta käyttää parin lauseen ajan imperfektiä. Sitten tulee… lisää hahmoja:

”Luukas!” Maiju huikkaa. Hymyilen hänelle ja katson sitten Sebastianiin. ”miks vitus sul on pyörä?” Sebastian kysyy. ”en oo tulos Tuuren kyytiin” sanon nauraen. Sebastiankin nauraa. Sebastianilla oli tummat hiukset ja vihreät silmät. Hän oli reilusti minua pitempi. Tuurella oli todella vaalean ruskeat hiukset ja ruskeat silmät. ”No heippa nähää juhlis” sanon ja lähden ajamaan pyörällä. Hekin lähtevät autolla pois.

On lievästi sanottuna häiritsevää, että kirja kuvaa jokaista sivuhenkilöään tismalleen hiuksien ja silmien värillä.

Sitten kertoja saapuu teinibileisiin.

”Luukas” Maiju huutaa minulle ja halaa minua. ”Terve” huudan takaisin. Näen taas ne Maijun uudet ystävät. Heilautan heille kättä ja he heilauttavat takaisin. ”eihä sulla oo mitää tos kupis! Ota lisää” Maiju huutaa ja kaataa kuppini melkeen täyteen jotain vodkaa. ”No kiitti” huudan nauraen. Hän nauraa myös. ”mä meen röökille” huudan ja Maiju nyökkää.

Ne vitun Maijun uudet kaverit mainitaan jälleen. Onko… onko tämä jokin juonipointti? Mitä minun on tarkoitus ajatella noista hahmoista???

Kertoja ja Arttu puhuvat ulkona jostain, josta tarina ei ole kiinnostunut. Poliisit tulevat, ja jostain syystä tismalleen kaikki muut paitsi päähenkilö ja Arttu pakenevat kätevästi paikalta. Kertojan pyörä on kätevästi varastettu, mutta Arttu tarjoutuu kyyditsemään tätä.

Arttu lähtee ajamaan ja minä katson katulamppuja joitten ohi menemme. Yhtäkkiä Arttu tekee äkkijarrutuksen ja minä törmään hänen selkäänsä. Arttu alkaa nauramaan ja minäkin alan. En ota otsaani pois Artun selästä. Se on lämmin. Olimme joskus Artun kanssa kavereita, kunnes hänestä tuli semmoinen kusipää. En vain kestänyt häntä ja vedin välit poikki. Arttu ajaa ja minä pidän otsani Artun selkää vasten. Me saavumme koti pihaani ja Arttu pysähtyy.

Ööh, tuo on käytännössä varmaan aika epämukavaa. Saa nähdä, miten vääjäämätön Herätä mut eloon -elokuva-adaptaatio tekee tämän kohtauksen.

”Kiitti kyydistä” sanon ja katson häntä. ”Eipä mitää” Arttu vastaa ja hymyilee minulle. Olen juuri kääntymässä, kunnes Arttu ottaa villapaidastani kiinni ja pussaa minua poskelle. Hän päästää irti ja lähtee iskien silmää. Jään tuijottamaan eteenpäin. Mitä tapahtui?

Luvun kolme loppu, ja viimein jotain on tapahtunut.

Olen silti enemmän hypeissäni siitä, mikä on Maijun uusien kaverien merkitys. Eteenpäin.

Kävelin kotini ovesta sisään. Katsoin puhelimesta kelloa. Se oli jo 02.44. ” Ei helvetti” kirosin ääneen, koska päähääni alkoi sattumaan. Menin äkkiä keittiöön juomaan vettä. Yritin olla hiljaa, koska äitini nukkui varmasti. Otin vielä särkylääkkeen ja lähdin huoneeseeni. Yritin kulkea portaat ylös hiljaa, mutta noh olin umpi kännissä ja tietenkin lennän naamalleni portaissa. Siitä kuuluu hirveä ryminä ja tiedän, että äiti heräsi. Ja niin äiti astelee portaitten päähän sytyttäen valot.

Tässä on hyvin paljon hämmentävyyttä.

a) teinibileissä ei tapahtunut juuri mitään, ennen kuin poliisit tulivat keskeyttämään ne. Pyörämatkoissa ei kaikesta päätellen kestänyt ihan loputtomasti. Kuinka myöhään bileet alkoivat, jos kello on jo noin paljon?

b) miten kertoja ei nyt pysty nousemaan portaita, kun juopuneisuutta ei viime luvussa käytännössä huomannut?

c) kertoja kiroilee ääneen yksikseen (mitä oikeat ihmiset eivät ensinnäkään oikeasti tee), vaikka yrittää olla hiljaa

”Oletko sinä humalassa?” Äiti kysyy taas vihaisena. ”No mitäpä luulet?” Alan kävelemään portaita ylös ja tulen äitin eteen. Äitini ei tykkää kun juon, koska hän sai isästäni niin pahat traumat. ”Ei hätää äiti.. en tee sinulle pahaa” sanon lempeällä känni äänelläni ja halaan äitiä. Äiti halaa takaisin. ”noniin mene nukkumaan” äiti sanoi ja tottelen.

… tässä on varmaan joku oikea ajatus, mutta se on kuvattu aika huonosti.

Aamulla kertoja saa Artulta viestin, jonka mukaan tämän lompakko jäi sinne. Jää epäselväksi, mitä päähenkilö teki lompakolla bileissä, vai putosiko se vain taskusta. Seuraa teoksen tasolla hyvin yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten suihkussa käydään:

Nousin sängystä ja tajusin, että minulla on edelleen samat vaatteet. Paitani haisi ihan alkoholilta. Nousin sängystä ja menin ovelleni. Avaan oven ja menen suihkuun. Otan vaatteni pois ja menen suihkun alle. Avaan suihkun ja vettä tulee päälleni. Ihanan lämmintä. Pesen ihoni ja hiukseni kunnolla. Sammutan suihkun peseytymiseni jälkeen ja otan pyyheen. Laitan sen lantiolleni ja katson peilistä itseäni. Näytän ihan kuolleelta. Otan hiustenkuivaajan ja alan kuivata hiuksiani. Siinä menee hetki, kunnes hiukseni ovat kuivat. Katson peilistä vielä itseäni ja ajattelan vain laittaa pipon päähän joten en harjaa hiuksiani. Pesen äkkiä hampaat ja heitän vaatteet pyykkikoriin ja lähden omaan huoneeseeni.

Ainakin kaikki teosta lukevat avaruusolennot saavat tärkeää tietoa siitä, kuinka ihmisen perushygienia toimii. Perillä esitellään uusi hahmo:

Pimpotan ovikelloon ja oven tulee avaisemaan joku tyttö. ”Hei.. kuka sää oot?” Tyttö kysyy. ”Ömh tulin hakemaan mun lompakkoa.. se jäi tänne” sanon ja katson tyttöä. ”ootko sä Artun frendejä?” Tyttö kysyy. Nyökkään epävarmasti. En edes tiedä mikä olen hänelle. ”Arttu! Vedän sun läskiperse tänne! Täällä on sun poikaystävä!” Tyttö huutaa täysiä. Kuulen oven paukahduksen ja sitten portaista lähtevää natinaa. ”aa moi” Arttu sanoo ja tulee ovelle. ”Aa joo toi on mun isosisko Julia” Arttu lisää vielä. Julialla on myös todella tummat hiukset johonkin selkään asti. Hänellä on vihreät silmät ja hän oli vähän lyhyempi kuin Arttu.

Ja sitten… uusi hahmo:

Nyökkään ja katson Juliaa. Hän vain hymyilee minulle, kunnes huomaa, että auto ajaa talon eteen. ”Moikka Juuso tuli” Julia sanoo ottaen laukkunsa ja hän lähtee auton luo. Julia vain katoaa autoon ja auto lähtee pihasta.

Juuso on varmaan tähänastisista hahmoista hämärin: tämän silmien ja hiusten väriä ei kerrota ja tämän suhdetta Juliaan ei täsmennetä mitenkään.

Peruutan vähän punastuneena ja katson maahan, kunnes yhtäkkiä Arttu ottaa leuastani kiinni ja hän suutelee minua. Hänen huulensa ovat pehmeät ja lämpimät, mutta minun on pakko irrottautua. ”Eikö sulla oo tyttöystävä??! Miten vitussa sä voit vaa pussata mua??? Huudan hädissäni. ”oli me erottii eile ja etkö oo huomannu? Mä oon aina tykänny susta” Arttu vastaa tyynesti. Katson häntö järkyttyneenä, kunnes lähden äkkiä sanomatta mitään. Vedän oven auki ja juoksen pois Artun talosta ulos. ”Luukas!” Arttu huutaa perääni, kunnes olen jo aika kauakana. Mitä helvettiä? Arttu tykkää musta?????

… kertoja, ei tuo tässä vaiheessa ole mikään yllätys. Seuraava luku.

Arttu on yrittänyt soittaa minulle ainakin 6 kertaa. On kai pakko vastata. Painan vihreää ja laitan puhelimeni korvalleni. ”Mitä?” Kysyn. ”Miks lähit juoksee?” Arttu kysyy ja ilmeisesti polttaa tupakkaa. ”No vittu mun vanha kiusaaja sanoo et se tykkää musta” vastaan vihaisena. ” olin sillo vitu idiootti. Sori” Arttu sanoo hieman hellemmin. Olen hiljaa, kunnes Arttu jatkaa. ”Voitko antaa anteeks?” Arttu kysyy. Olen hiljaa ja mietin asiaa. Se on kiusannu mua ja on ollu kusipää, mutta voin paljastaa, että tykkään hänestäkin. Olen aina tykkänyt. ”okei.. annan anteeksi s-sulle” sanon vähän ääni väristen ja alan melkein itkemään.

Päähenkilöt puhuvat keskenään välittömästi äskettäin tapahtuneen jälkeen. Ehkä kirjoittaja oli vain sitä mieltä, että pois juokseminen oli dramaattisempi lopetus äskeiselle luvulle, mutta ei oikeasti halunnutkaan, että ennen näiden seuraavaa kohtaamista tapahtuu jotain.

Lisäksi jotain kertojan tunnetilojen kuvauksen tasosta kertonee se, että tarinan on nyt erikseen huomautettava, että tämä itse asiassa pitää Artusta. Sen jälkeen, kun nämä ovat suudelleet kahdesti.

Kävelen ja katson vain eteenpäin, kunnes näen, että joku tulee vastaan. Hän kulkee pyörällä. Huomaan, että se on Eetu se Maijun kaveri. Hän tulee kohdalleni. ”Moi Eetu” sanon ja hymyilen hänelle. ”Ai moi!” Eetu vastaa hymyillen ja pysähtyy viereeni. ”Mihis matka?” Kysyn. ”oon menossa treeneihin” Eetu sanoo ja heilauttaa treenikassiaan. ”Mitä sä harrastat?” Kysyn taas. ”Mä harrastan paritanssia. Oon harrastanu sitä ömhh… ainakin 3 vuotta ehkä 4. Oon just menossa harjottelemaan, koska meillä on huomenna kisat. Ei tarvi tulla kouluun, koska ne on kolmen päivän kisat” Eetu sanoo naurahtaen. ”No hyvät sulle” sanon naurahtaen myös. ”Mut heippa pitää mennä” Eetu sanoo ja lähtee ajamaan pyörällään. ”Heippa!” Sanon ja lähden kävelemään.

… yksi niistä sivuhahmoista. Onko… onko tämä joku juonipointti? Ovatko nuo paritanssikisat jotenkin relevantteja?

Huonoa fiktiota lukiessaan huomaa sen, kuinka paljon hyvän fiktion tulkitseminen perustuu lausumattomiin sääntöihin, joita oikeat tarinankertojat tottelevat. Yleensä hahmoesittelyistä voi vähän arvata sen, mikä hahmon pointti; tässä teoksessa on saatanasti sivuhahmoja, mutta yhdenkään merkitys ei ole selvä. Minulla ei tässä vaiheessa ole aavistustakaan siitä, mikä kirjan B-juoni on ja mitkä hahmot siihen liittyvät.

Arttu tulee viemään päähenkilön pyörällä kotiin. Sitten:

Äiti alkaa silittämään päätäni. Se tuntuu hyvältä. Katsomme elokuvaa josta minulla ei ole mitään hajua mitä tapahtuu. Äiti on yleensä viikonloppusin kotona, mutta arkipäivisin hän on pankissa töissä. Se on vaan äidilleni helppo työ ja hän ei stressaa työtään ollenkaan. Nukahdan äidin silittäessä päätäni. Tänään oli hieman outo päivä.

Anteeksi, mutta miten äidin ammatti liittyy tähän? Kai sekin on sitten jotenkin juonirelevanttia, kun oli pakko iskeä tähän väliin tarinaa.

Seuraa filleriltä vaikuttavaa teinidraamaa tekstiviestien välityksellä (tosin nyt käytetään emojeita). Sitten:

”Luukas..” äiti sanoo. ”Niin?” kysyn. ”Minun on pitänyt sanoa tästä jo aikaisemmin, mutta..” äiti aloittaa. Lopetan syömisen ja katson äitiin hämmentyneenä. ”Olen tavannut yhden miehen ja tykkään hänestä todella paljon” äiti sanoo. Järkytyn, koska äiti ei ole tavannut ketään 3 vuoteen. ”Eikö sinua pelota, että hän on samanlainen kuin isä??!” kysyn hädissäni. ”Luukas. Hän ei ole koskaan edes koskenut tupakkaan. Hän kyllä juo, mutta kohtuullisesti” äiti sanoo. ”Äiti ootko nyt ihan varma??” Kysyn. Äiti nyökkää. En vastaa mitenkään. Pelkäin vain, että se mies vain pilaa äitin elämän niinkuin isä.

On yhä epäselvempää, mikä on kertojan suhtautuminen päihteisiin. Ehkä se on tarkoituksenmukainen kognitiivinen dissonanssi, mutta huonosti kuvattu sellainen. Seuraavassa luvussa on esimerkiksi tällainen pätkä:

”Sain just kuulla, että äiti on löytäny uuden miehen” sanon. ”Ai eikö sulla oo faijaa? Onks ne eronnu vai?” Arttu kysyy ja katsoo minuun. ”Ne eros, koska isä on alkoholisti ja addiktoitunu huumeisiin. Mua vaa pelottaa et se mies on samanlainen” sanon ja katson maahan. ”ei voi ikinä tietää” Arttu sanoo ja huokaisee nojautuen käsiinsä. ”Isä hakkas äitiä ja mua melkein päivittäin, koska se oli nii kännissä” sanon ja melkein purskahdan itkuun.

Tuntuu epäaidolta, että vaikka kertoja liittää isänsä pahat piirteet niin vahvasti päihteisiin, ne eivät kuitenkaan herätä tässä minkäänlaisia tuntemuksia missään muissa asiayhteyksissä. Onhan se siinä mielessä rationaalista, että päihteiden käyttö ei ole vääjäämättä ongelmakäyttöä, mutta äidin uuteen miesystävään kohdistuvan vainoharhaisuuden perusteella päähenkilö ei ole tässä suhteessa kovin rationaalinen. Mitä sinä yrität sanoa, Herätä mut eloon????

Lisäksi maailman yksityiskohtaisin harrastuskuvaus:

Vieressäni oli suomalainen kirjakauppa. Menen sinne, koska haluan katsoa maalaustarvikkeita. Joo tykkään maalata. Olen maalannut monia tauluja. Myyjä tervehtii ja tervehdin takaisin. Katson vain joitain maaleja ja pensseleitä. Silmäni kohtaavat jonkun kirjan jostain kuuluisasta maalarista. Kävelen sen luo ja alan selaamaan sivuja.

joo tykkään maalata

olen maalannut monia tauluja

Hyvin monta päähenkilön elämää kuvailevaa jaksoa tässä teoksessa vaivaa se, että kaikki on niin… epämääräistä. Miksi edes kuvailla, jos yksityiskohtia ei heru? Samanlaisia ongelmia on seuraavassa luvussa…

Olemme ihan märkiä, mutta ei se haittaa. Arttu pysäyttää puiston eteen ja hyppään tarakalta. ”mä oon iha litimärkä” Arttu sanoo. ”Ei se haittaa” vastaan hymyillen ja menen puistoon. Menen pyörimään johonkin pyörimis laitteeseen.

… jossa on myös paljon kohtia, joissa hahmojen tuntemukset (tai jopa sisäinen dialogi) toistetaan uudelleen vuorosanoissa.

Ai että mitä teoksessa tapahtuu? Eipä juuri mitään. Hahmot menevät erinäisiin paikkoihin ja tekevät teinimäisiä rakkausasioita, jotka ovat melko epäuskottavia lukioikäisiltä ihmisiltä.

Arttu alkaa huutamaan nauraen ja hän lähtee juoksemaan. Nauran ja lähden hänen peräänsä. Juoksen hänen perässään, kunnes hän hidastaa. Arttu kääntyy minua päin. Pääsen hänen luokseen ja yritän ottaa häntä kiinni, mutta hän aina väistää. Arttu kaappaa minut hänen syliinsä ja me suutelemme. Olemme ihan märkiä ja kylmiä, mutta Artun huulet ovat lämpimät. Hetken kuluttua irtaudun suudelmasta ja katson Arttuun hymyillen. Arttukin hymyilee. Halaamme vielä hetken lämmittääksemme toisiamme. Se on kylläkin mahdotonta, koska sataa edelleen.

nuo ovat lukioikäisiä ihmisiä

Lisäksi se, että hahmot kuuntelevat musiikkia, kuvaillaan siten, että kirjoittaja copypastettaa biisin sanat luvun loppuun.

Seuraa lisää kiusallista söpöilyä, joka on niin kaukana lukioikäisen seksuaalisuuden realistisesta kuvauksesta kuin mahdollista. Sitten TWIST:

Käännyn hitaasti äänen suuntaan ja näen miehen. ”I-isä?” Sanon käheällä äänellä. ”Kyllä Luukas se olen minä” isäni vastaa ja tulee pois pimeästä katulampun valoon. Isälläni on blondit hiukset, hänellä on paljon sänkiä, hän tuoksuu alkoholilta liikaa ja hän on kännissä.

ja teoksen ensimmäinen taistelukohtaus

Isä lyö minua naamaan todella kovaa. Horjahdan taaksepäin ja tunnen veren tulevan nenästäni. Katson vain maahan ja nenästäni valuu verta maahan. Isä potkaisee jalallaan minut maahan ja selkäni tömahtää asfaltille. ”Ai saatana” kiroilen itsekseni kivusta. Hän vielä potkaisee minua, kunnes taas lyö minua naamaan. Isä lyö minua vielä, kunnes yhtäkkiä saan lyötyä häntä jalallani haaraväliin. Isä vaikeetuu maahan.

tuo on aika hauska, jos sen kuvittelee mielessään

Kun isä on vaikeetettu maahan (???), soitetaan sentään poliisille. Päähenkilö tosin ei esim. mene sairaalaan, vaikka vaikutti saavan aika paljon damagea.

Herään aamulla herätykseeni. Olin nukahtanut ja unohtanut puhdistaa ja pestä kasvoni. Katson tyynyyn ja se on ihan kuivuneessa veressä.

ei kun se olikin näemmä juonipointti. hups isäni hakkasi minut aika pahasti mutta sitten ihan vain unohdin tehdä sille mitään hups (lisäksi päähenkilö puhui äitinsä kanssa edellisiltana)

Nenänikin on varmaan murtunut. Onneksi haavat eivät ole niin vakavat, että pitäisi lähteä lääkäriin.

vähän olen eri mieltä siitä, onko potentiaalinen nenämurtuma tarpeeksi vakava juttu, jotta kannattaisi käydä päivystyksessä

Hei, oikeasti mielenkiintoista kamaa: tekstiviesteissä käytetään myt taas hymiöitä (<3), ei emojeita. Tämän on parempi olla joku twist. Lisää maailmanrakennusta: tämän maailman lukioissa ei kaikesta päätellen ole koeviikkojärjestelmää (tai sitten kirjoittaja oli yläasteella eikä tiennyt, miten jutut toimivat).

Seuraavan luvun dramaattinen lopetus on, että joku opettaja huomaa, kun päähenkilöt ovat dokaamassa puistossa. Tämä on ilmeisesti TOSI PAHA ASIA, vaikka hahmot ovat täysi-ikäisiä. Ehkä minun kannattaa vain olettaa, että tarinan maailmassa lukio on yläaste ja täysi-ikäisyys on alaikäisyys.

Äidiltä tulee tähän liittyen dramaattinen tekstiviesti:

Luukas.. soitan poliisit perääsi jos et tule puoli neljältä kotiin

moi poliisit täysi-ikäinen, lukiolainen lapseni lintsasi koulusta

… ja ilmeisesti hahmojen ratkaisu tähän ongelmaan, jota ei oikeasti ole olemassa, on paeta roadtripille kesken kaiken? Ehkä en edes yritä ymmärtää, miten lukiolaisuus toimii vaihtoehtoismaailmassa, johon Herätä mut eloon sijoittuu.

”Poliisista päivää. Kuulimme, että Luukas Ilmarinen on täällä kenties. Hän lähti kesken koulu päivän ja hänen äitinsä soitti Luukaksen perään. Luukaksen kaverit kertoivat, että hän voi olla täällä” Menen äkkiä seinän taakse keittiöön ja kuuntelen poliisin puhetta. Ei vittu. Mietin itsekseni. Olemme kännissä, lintsanneet koko päivän koulusta ja nyt olemme lähdössä pois koko maasta. ”Saammeko tulla katsomaan?” Poliisi kysyy. ”Joo” Arttu sanoo rennosti. Kuulen poliisien askeleet ja sitten poliisi tulee viereeeni. ”Hei se kakara on täällä!” Poliisi huutaa työparilleen. Ohitan poliisin ja lähden juoksemaan kohti takaovea. ”Luukas vittu mihi sä meeeet!!!!????” Arttu huutaa perääni. Juoksen takaovesta ulos ja suuntaan sitten takapihan metsään.

ehkä en edes yritä ymmärtää

Poliisi työntää minut poliisiauton takapenkille. Alan lyömään lasissa olevia kaltereita. Hakkaan ja hakkaan sitä, kunnes rystyseni ovat veressä. Purskahdan itkuun ja pidän kättäni nyrkissä. Mitä ihmettä Arttu??

ehkä en edes yritä ymmärtää

Ja siis täsmennykseksi: tässä on tosi voimakasta hahmodraamaa, kun Arttu ei auta päähenkilöä pakenemaan poliiseilta, vaikka tätä uhkaa hirvittävä kohtalo – poliisit aikovat viedä tämän kotiin. Näin tapahtuukin. Päähenkilö on Artulle vihainen syistä, joita en ehkä edes yritä ymmärtää.

Tuo ei edes ollut mitenkään humoristinen kärjistetty kuvaus tapahtuneesta. Itse teoksessa sanotaan näin:

”Häh? Miks Arttu on kusipää?” Maiju kysyy. ”Noh ku poliisit sai mut kiinni nii Arttu vaa sano et heippa kun menin poliisiautoon ja sit se laitto mulle viestin et se oli kännissä ja ei tajunnu” sanon ja kyyneliä valuu poskilleni.

te ette edes tehneet mitään laitonta ja jostain syystä saapuneet poliisit eivät edes olleet tekemässä teille mitään miksi tämä on hahmodraama minä en ymmärrä

Genretietoiset osaavat tosin arvata, miksi kyseinen järjetön konflikti on olemassa.

Eetu 22.00

Moi! Teetkö mitää huomenna? Jos et nii haluutko lähtee kahville tai jotai?😄

Tapahtuu kaikenlaista epämääräistä ja merkityksetöntä. Kiinnitän huomiota oppituntikuvaukseen:

Aukaisemme kirjamme ja alamme ensimmäisenä lukemaan kappaletta ja sitten teemme tehtäviä. Lopuksi teemme joitain paritöitä ja siinä olikin koulupäivä. Helppoa eikös.

En tiedä, onko se jonkinlainen juonipointti, että koulussa ei vaikuta olevan varsinaista opetusta. Ei varmaan.

Tylsää kolmiodraamaa. Kertojan äiti on raskaana uudelle miesystävälleen, mihin sopiva reaktio on päähenkilön mielestä kotoa karkaaminen. Kolmiodraama ratkeaa sillä, että… kertoja törmää Arttuun ja onkin sitten jälleen tämän kanssa??? Eetua ei edes mainita. Päähenkilön isä soittaa tälle, minkä seurauksena ei tapahdu mitään. Päähenkilöt… sähkötupakoivat. Lisää huonoa kolmiodraamaa. Ai okei lopputarinassa ei oikeasti tapahtunutkaan mitään ja tämä on vielä kesken.

Loppuarvio: lukioikäisten ihmisten emotionaalinen, juridinen ja seksuaalinen kuvaus ei ollut kovin tasokasta. Juonta ei juurikaan ollut, pikemminkin… tapahtumia, ja tägi ”action-romance” ei ihan sopinut teokseen. Minä en vieläkään tiedä, mikä loputtomien sivuhahmojen pointti oli.

Katson, löydänkö mitään jännempää/kokeellisempaa/huonompaa. Wattpadissa ne lienevät sama asia.

Kommentit

  1. Hyvä että tämä on nyt formaatti. Odotan lisää tätä kamaa. Inspiroit minua kirjoittamaan.

Jatka keskustelua: bioklaani.fi

Osallistujat